Sitten 10. päivänä syyskuuta, tultiin 5° 73' leveys- ja 31° 15' pituusasteen kohdalle, ja silloin kuuli Glenarvan ensi kertaa erään asian, jota luultavasti ei moni muukaan tiedä. Paganel kertoi Amerikan historiaa, ja tullakseen suuriin löytöretkeilijöihin, joiden kyntämää reittiä alus juuri seurasi, hän alkoi Kristoffer Kolumbuksesta ja lopetti kertomuksensa hänestä mainitsemalla, että tämä suuri genovalainen kuoli tietämättä, että oli löytänyt uuden maailman. Kaikki huudahtivat ällistyneinä. Mutta Paganel pysyi väitteessään.
— Se on aivan totta, hän sanoi. — Minä en suinkaan tahdo vähentää Kolumbuksen kunniaa, mutta näin on asia. Viidennentoista vuosisadan lopulla oli ihmisillä vain yksi pyrkimys: helpottaa yhteyttä Aasian kanssa ja etsiä itää lännen kautta, sanalla sanoen: päästä lyhintä tietä 'meden ja hunajan maahan'. Se se Kolumbusta kannusti. Hän teki neljä matkaa; tuli Amerikan rannikolle Kumanan, Hondurasin, Mosquitosin, Nicaraguan, Veraguan, Costa-Rican ja Panaman kohdilla, joita hän luuli Japanin tai Kiinan rannikoiksi, ja kuoli aavistamatta tulleensa ennestään tuntemattomaan maanosaan, joka ei edes saanut nimeään hänen muistokseen.
— En tahdo epäillä sanojanne, rakas Paganel, lordi Glenarvan lausui, — mutta sallikaa minun ihmetellen kysyä, ketkä purjehtijat sitten ensimmäisinä ymmärsivät, että Kolumbus oli löytänyt uuden maanosan.
— Heti hänen seuraajansa. Jo hänen matkoillaan mukana ollut Ojeda, samoin kuin Vincent Pinzon, Vespucci, Mendoza, Bastidas, Cabral, Solis, Balboa. Nämä purjehtijat kulkivat pitkin Amerikan itärantoja ja kartoittivat ne kiitäen kolmesataakuusikymmentä vuotta ennen meitä tämän saman merivirran vieminä etelää kohti. Nähkääs, ystäväni, me olemme leikanneet päiväntasaajan aivan samalta kohtaa, missä Pinzon kulki sen poikki viidennentoista vuosisadan viimeisenä vuonna, ja nyt lähenemme sitä kahdeksatta eteläistä leveysastetta, jonka kohdalla hän laski Brasilian alueelle. Vuosi sen jälkeen eteni portugalilainen Cabral Seguron satamaan saakka. Kolmannella retkellään vuonna 1502 purjehti Vespucci vielä kauemmaksi etelään. Vuonna 1508 ryhtyivät Vincent Pinzon ja Solis yhteisesti ottamaan selkoa Amerikan rannoista ja vuonna 1514 löysi Solis La Plata-virran suun, missä alkuasukkaat söivät hänet suuhunsa, niin että uuden mantereen kiertämisen kunnia jäi Magalhãesin osaksi. Tämä kuuluisa purjehtija lähti vuonna 1519 matkalle viidellä laivalla, seurasi Patagonian rannikkoa, löysi Desiren sataman, samoin San-Julianin, missä hän viipyi pitkiä aikoja, tapasi 52. leveysasteella sen Yhdentoistatuhannen Neitsyen salmen, joka myöhemmin sai hänen nimensä, ja 28. päivänä marraskuuta 1520 hän pääsi salmesta ulos Tyynelle valtamerelle. Ah, mitä riemua hän lieneekään tuntenut, mitä liikutusta sykki hänen sydämessään, kun hän näki uuden meren kimaltelevan näköpiirissä auringonpaisteessa.
— Niin, herra Paganel! Robert Grant huudahti innostuneena maantieteilijän sanoista. — Siinä minä olisin tahtonut olla mukana!
— Niin minäkin, poikaseni, enkä olisi laiminlyönyt sellaista tilaisuutta, jos taivas olisi antanut minun syntyä kolmesataa vuotta sitten!
— Mutta se olisi ollut ikävää meille, herra Paganel, lady Helena huomautti, — sillä siinä tapauksessa te ette nyt olisi Duncanin salongissa kertomassa meille tätä historiaa.
— Joku toinen olisi kertonut minun sijastani, rouva, ja lisännyt, että länsirannikon tutkimisesta kuuluu ansio Pizarron veljeksille. Näistä sitkeistä seikkailijoista tuli suurten kaupunkien perustajia. Cusco, Quito, Lima, Santiago, Villarica, Valparaiso ja Concepcion, jonne Duncan meitä vie, ovat heidän työtään. Pizarrojen löydöt liittyivät tähän aikaan Magalhãesin löytöihin, ja Amerikan rannikoiden muoto ilmestyi kartoille vanhan maailman oppineiden suureksi iloksi.
— Minäpä, Robert sanoi, — en olisi vielä siihen tyytynyt.
— Miksi et? Mary kysyi katsellen nuorta veljeään, joka oli niin innostunut löytöretkien historiasta.