— Niin, poikani, miksi? toisti lordi Glenarvankin rohkaisevasti hymyillen.
— Koska olisin tahtonut tietää, mitä oli Magalhãesin salmen toisella puolen.
— Oikein, ystäväni, Paganel vastasi. — Minä myös olisin tahtonut tietää, jatkuiko mannerta etelänavalle saakka, vai oliko siellä päin olemassa vapaa meri, kuten oletti Drake, muuten teidän maanmiehiänne, mylord. On siis selvää, että jos Robert Grant ja Jacques Paganel olisivat eläneet seitsemännellätoista vuosisadalla, he olisivat ruvenneet matkatovereiksi Shoutenille ja Lemairelle, kahdelle hollantilaiselle, jotka olivat kovin uteliaita ratkaisemaan lopullisesti tämän maantieteellisen arvoituksen.
— Olivatko he tiedemiehiä? lady Helena kysyi.
— Ei, vaan rohkeita kauppiaita, joille löytöjen tieteellinen puoli ei paljon merkinnyt. Silloin oli olemassa hollantilainen Itä-Intian yhtiö, jolla oli yksinoikeus kaikkeen Magalhãesin salmen kautta käytävään kauppaan. Kun siihen aikaan ei tunnettu muuta tietä Aasiaan lännen kautta, oli tällainen etuoikeus suoranainen kaappaus. Eräät kauppiaat yrittävätkin kamppailla tätä yksinoikeutta vastaan etsimällä toista salmea, ja niiden joukossa oli eräs Isaac Lemaire, älykäs ja oppinut mies. Hän kustansi retkikunnan, jonka johtajina olivat hänen veljenpoikansa Jacob Lemaire ja muuan Shouten-niminen kelpo merenkulkija, kotoisin Hornista. Nämä uljaat löytöretkeilijät lähtivät matkaan kesäkuussa 1615, lähes sata vuotta Magalhãesin jälkeen; he löysivät Lemairen salmen Tulimaan ja Staten-saaren välillä, ja 16. päivänä helmikuuta 1616 he kiersivät kuuluisan Kap Hornin, jota paremmin kuin sen veljeä, Hyväntoivonniemeä olisi kannattanut sanoa Myrskyniemeksi!
— Niin, tosiaan, siellä minä olisin tahtonut olla! Robert huudahti.
— Ja olisit saanut ammentaa mitä suurimpien liikutusten lähteestä, poikaseni, Paganel jatkoi innostuen. — Onko tosiaan todellisempaa tyydytystä, oleellisempaa iloa kuin purjehtijan, joka laivallaan merkitsee kartalle löytöjään? Hän näkee maiden vähitellen muodostuvan silmiensä edessä, saaren saaren jälkeen, vuorisen niemen toisen niemen jälkeen, ja niin sanoakseni sukeltavan ylös aaltojen helmasta! Aluksi ovat rajaviivat epämääräisiä, erillisiä, katkonaisia! Tuolla yksinäinen kukkula, täällä erillinen lahti, kauempana avaruuteen häipyvä poukama. — Sitten löydöt täydentävät toisiaan, piirrot yhtyvät, karttojen pisteet muuttuvat viivaksi; lahdet kaartuvat määrättyyn muotoon, niemet liittyvät siihen ja siihen rantaan; uusi manner järvineen, rantoineen, jokineen, vuorineen, laaksoineen ja tasankoineen, kylineen, kaupunkeineen ja pääkaupunkeineen esiintyy kartalla koko suurenmoisessa loistossaan! Ah, ystäväni, löytöretkeilijä on todellinen keksijä! Hän kokee odottamattomia yllätyksiä! Mutta nyt tämä kultakaivos on melkein tyhjennetty! On nähty kaikki, löydetty, keksitty kaikki mantereet ja uudet maailmat, eikä meillä, maantieteen alalle viimeksi tulleilla, ole enää mitään tehtävää.
— On kyllä, rakas Paganel, Glenarvan vastasi.
— Ja mitä sitten?
— Se, mitä me juuri teemme!