— On, mutta ei kuljeta enää. Viimeinen maanjäristys on sen tukkinut…
— Muuleilta, majuri huomautti, — mutta ei ihmisiltä.
— Jaa, se on teidän asianne, catapaz vastasi, — minä olen tehnyt voitavani. Minä olen valmis muuleineni lähtemään takaisin, jos haluatte kääntyä etsimään toisia Kordillieerien ylimenosolia.
— Kuinka paljon se veisi aikaa?
— Vähintään kolme päivää.
Glenarvan kuunteli ääneti catapazin sanoja. Tämä toimi täysin
sopimuksen mukaisesti. Hänen muulinsa eivät voineet kulkea kauemmaksi.
Mutta kun oli tullut esiin kysymys kääntymisestä samaa tietä takaisin,
Glenarvan kysyi kumppaneiltaan:
— Tahdotteko jatkaa matkaa yhtäkaikki?
— Me seuraamme teitä, Tom Austin vastasi.
— Menemmepä teidän edellännekin, Paganel lisäsi. — Mistä tässä itse asiassa on puhe? Nousemisesta vuoren harjalle, jonka vastapäisiä rinteitä on verrattomasti helpompi laskeutua alas. Sen jälkeen tapaamme argentiinalaisia, jotka opastavat meitä pampan halki, ja ripeitä hevosia, jotka ovat tottuneet nelistämään näitä maita. Eteenpäin siis ja epäröimättä!
— Eteenpäin! Glenarvanin kumppanit huusivat.