— Australian, Tom, Australian! Glenarvanin kumppanit vakuuttivat yhdestä suusta.
Austin oli pyörtyä. Glenarvan puhui hänelle niin vakuuttavasti, että hän pelkäsi erehtyneensä kirjettä lukiessaan. Olisiko hän, tunnollinen ja tarkka merimies, tehnyt tällaisen virheen? Hän punastui eikä osannut sanoa mitään.
— Rauhoittukaa, Tom, lady Helena sanoi. — Kaitselmus on sallinut…
— Mutta ei sentään, hyvä rouva, suokaa anteeksi, vanha Tom keskeytti jälleen toinnuttuaan. — Ei! Se ei ole mahdollista! Minä en ole erehtynyt! Ayrton luki kirjeen samoin kuin minäkin, ja hän se juuri tahtoi päinvastoin saada minut lähtemään Australian rannikolle!
— Ayrtonko? Glenarvan huudahti.
— Hän juuri! Hän selitteli minulle, että se oli erehdys ja että te käskitte minun tulla tapaamaan teitä Twofold-lahteen!
— Onko teillä kirje tallella, Tom? majuri kysyi perin jännittyneenä.
— On, herra MacNabbs, Austin vastasi. — Minä menen hakemaan sen.
Austin kiiruhti kajuuttaansa keulapuolelle. Sen hetken, kun hän oli poissa, katselivat kaikki toisiaan äänettöminä, paitsi majuri, joka tuijottaen Paganeliin sanoi käsivarret ristissä rinnallaan:
— Totisesti minun jo täytyy sanoa, Paganel, että se olisi hiukan liikaa!