— Oi, herra kapteini, kuinka voinen koskaan osoittaa teille kiitollisuuttani tuommoisesta alttiiksi antaumisesta? Kuinka isäni ja minä keksinemme keinon maksaa teille velkamme?
— Sen olen sanova teille tultuamme Englannin vesille — vastasi ripeä kapteini.
Jenny tarkasteli häntä hiukan aikaa, laski itkuiset silmänsä alas ja palasi hyttiinsä.
James oli toivonut, että tämä nuori tyttö ei saisi mitään tietää isänsä hirvittävästä tilasta ennen, kuin isä olisi hyvässä turvassa; mutta tänä viimeisenä päivänä sattui eräs matruusi vastoin tahtoansa virkahtamaan jotakin, mikä hänelle ilmaisi kaiken totuuden. Vastaus valtakammiolta Richmondissa oli näetsen tullut päivällä ennen ratsastavan kuriirin muassa, joka oli onnistunut pääsemään vihollisten etuvartija-rivin läpi. Tämä vastaus sisälsi Jonathan Halliburtin kuolematuomion, ja tämä onneton kansalainen oli seuraavana aamuna ammuttava. Eikä viipynyt kauan, ennenkuin uutinen tästä ampumisesta levisi kaupungille ja viimein erään Delphinin matruusin muassa laivaan. Tämä mies jutteli uutisen kapteinille aavistamatta, että miss Halliburtt seisoi niin likellä että kuuli kaikki. Neito päästi sydäntä vihlovan parun ja kaatui tainnoksiin kannelle. James Playfair kantoi miss Jennyn hänen hyttiinsä, ja häntä täytyi kaikin mahdollisin keinoin hoitaa, ennenkuin hän virkoomaan saatiin.
Kun hän taas avasi silmänsä, yhtyivät ne kapteiniin, joka laskemalla sormen huulillensa antoi hänelle merkin olla ääneti. Hänellä oli kykyä olla vaiti ja hillitsemään itsensä tuskan huudoista. James Playfair kallistui hänen korvansa puoleen ja sanoi:
— Jenny, kahden tunnin päästä isänne on turvassa luonanne, taikka myös olen minä saanut surmani kokiessani pelastaa häntä.
Sitte lähti hän hytistä ja sanoi itsekseen.
— Ja nyt täytyy minun, millä hinnalla hyvänsä, pelastaa Halliburtt, vaikka vapautensa maksaisinkin omalla ja koko laivaväkeni hengellä.
Ratkaiseva hetki oli nyt lähellä. Delphin oli jo aamulla saanut pumpulin sisäänsä sälytetyksi, ja hiilihinkalotkin olivat täynnä. Alus, joka oli valmis lähtemään kahden tunnin päästä, oli jättänyt North Commercial varvin ja makasi avoimella redillä. Se oli valmis käyttämään nousuvettä hyväksensä, ja nousuvesi oli tuleva kello 9 aikana illalla.
James Playfair jättäessä miss Jennyn, kello löi 7, ja hän alkoi hankkiutua lähtemään. Aina tähän asti oli salaisuus mr Halliburtin suhteen ollut yksinomaisesti hänen, Crockstonin ja miss Jennyn hallnssa, mutta kapteini näki nyt tarpeelliseksi antaa Mathewille tiedon oloista ja suhteista, minkä hetikohta tekikin.