— Ette vainen! — sanoi Passepartout irvistellen.
— Minä olen salapoliisi, joka olen saanut toimekseni…
— Tekö salapoliisi!
— Tässä on valtuuskirjani, — sanoi Fiks ja näytti Passepartout'ille paperin, jonka oli allekirjoittanut poliisilaitoksen ylipäällikkö Lontoossa. Passepartout oli äimistynyt. Hän katsoi Fiksiin voimatta sanaakaan sanoa.
— Herra Foggin veto, — jatkoi Fiks, — on pelkkää veruketta vain, jolla hän on pettänyt teidät ja toverinsa Reform-Clubissa, sillä hänen etunsa vaati saada teidät puolellensa, osalliseksi rikokseensa, aivan tietämättänne.
— Mutta miksi? — kysyi Passepartout.
— Asia on seuraava: viime syyskuun 28 p:nä varastettiin Englannin Pankista 55 tuhatta puntaa. Varkaan tuntomerkit ovat tässä; näettekö, ne sopivat ihan täsmällensä herra Foggiin.
— Mahdotonta, sanon minä, mahdotonta! — huudahti Passepartout lyöden lujan nyrkkinsä pöytään. — Minun isäntäni on rehellisin ihminen maailmassa!
— Mistäs te sen tiedätte? — sanoi Fiks. — Ettehän häntä tunnekaan. Tehän tulitte hänen palvelukseensa samana päivänä kuin hän läksi, vetäen mielettömiä verukkeita matkansa syyksi, ja läksi suinpäin ilman matkakapineita, mukanansa suuren suuri summa pankin seteleissä. Uskallatteko tosiaankin väittää häntä rehelliseksi mieheksi?
— Uskallan, uskallan, — kertoi Passepartout parka koneenomaisesti.