Laivalla ruvettiin pelkäämään. Perille oli ehdottomasti päästävä. Kaikki, paitsi Phileas Foggia, tunsivat sydämensä tykyttävän maltittomuudesta. Purren oli kuljettava keskimäärin 9 peninkulmaa tunnissa, mutta tuuli laimeni laimenemistaan. Se oli pelkkiä epäsäännöllisiä puuskia laitapuolelta. Ne loppuivat, ja meri tyyntyi heidän jälkeensä.
Mutta soman kutterin korkeat ja hyvin tiiviistä kankaasta tehdyt purjeet kokosivat poveensa kaikki pienimmätkin puuskat ja tuulahdukset, ja niiden sekä meren virran avulla päästiin kello kuusi 10 peninkulman päähän Shanghaista.
Kello 7 oli enää 3 peninkulmaa Shangaihin. Karkea kirous pääsi luotsin huulilta… Hän oli menettämäisillään kahdensadan punnan palkinnon. Hän katsahti Mr. Foggiin. Mr. Fogg seisoi tyynenä, rauhallisena, vaikka koko hänen omaisuutensa riippui tästä silmänräpäyksestä.
Samassa näkyi musta savupatsas Shanghaista päin. Jokohaman laiva lähtee siis paraillaan Shanghain satamasta.
— Revetköön raato! — kiljaisi John Bunsby.
— Signaalilaukaus! — virkkoi Phileas Fogg kuivasti.
Kokkapuolella oli vähäinen pronssitykki; sitä käytettiin signaalilaukausten ampumiseen sumussa. Tykki ladattiin täpö täyteen, mutta juuri kun luotsi oli tuonut hehkuvan hiilen ja oli panna sen sankkireiän suulle, huudahti Phileas Fogg:
— Nosta hätälippu!
Lippu vedettiin mesaaniin. Toivottavasti höyrylaiva sen huomattuaan vähentää vauhtiansa ja lähenee purtta.
Luotsi nosti hiilen jälleen sankkireiälle.