Jokohama on tärkeä pysäyspaikka Tyynen valtameren rannalla, ja sinne poikkeavatkin kaikki posti- sekä matkustajalaivat, jotka kulkevat Pohjois-Amerikan, Kiinan, Japanin ja Itä-Indian saarten väliä. Jokohama on Jeddo lahden rannalla, lähellä samannimistä suunnatonta kaupunkia, joka on Japanin keisarikunnan toinen pääkaupunki ja jossa aikoinansa asui Taikun, maallinen keisari. Sen kilpailijana oli Meako, jossa piti asuntoansa Mikado, suoraan jumalista polveutuva hengellinen hallitsija.
"Carnatic" kävi laiturin viereen lähelle aallonmurtajaa ja pakkahuoneita, keskelle laivoja kaikilta maailman ääriltä.
Passepartout astui ilman sen suurempaa innostusta tähän Auringon lasten omituiseen maahan. Hänellä ei ollut muuta neuvoa kuin ottaa sattuma ohjaajaksensa ja umpimähkään mennä katuja myöten astumaan.
Hän tuli ensin eurooppalaiseen kaupungin osaan, jossa oli mataloita taloja kuisteineen ja komeine pylvästöineen; ympärillä hän huomasi toreja, laivaveistämöjä ja tavaravarastoja joka haaralla. Siellä, niinkuin Hongkongissa ja Kalkuttassakin, vilisi amerikkalaisia, englantilaisia, kiinalaisia, hollantilaisia, kauppiaita, jotka ostivat ja myivät jos jotakin, ja kaikkien näiden joukossa oli ranskalainen niin outo, kuin olisi hänet äkkiä suinpäin viskattu hottentottien maahan.
Passepartout'illa oli kumminkin yksi keino päästäksensä pulasta, nimittäin kääntyä Ranskan ja Englannin konsulivirastoihin Jokohamassa, mutta hän ei tahtonut mennä kertoilemaan kohtaloaan, joka oli niin likeisesti liitetty hänen isäntänsä kohtaloon, ja päätti ensin koettaa kaikkia muita keinoja.
Kuljettuaan eurooppalaisen kaupunginosan läpi, jossa sattuma ei ensinkään näkynyt hänestä huolivan, tuli hän japanilaiseen kaupunginosaan.
Hän oli lujasti päättänyt astua eteenpäin vaikka hamaan Jeddoon asti.
Maanasukasten asuma osa kaupunkia on nimeltä Benten, ja Benteniksi sanotaan myös erästä meren jumalatarta, jota palvellaan läheisillä saarilla. Täällä Bentenissä oli ihmeellisen kauniita petäjä- ja seetrikujia, hyvin kummallisesti rakennettuja portaaleja, siltoja bambuputkistojen ja korkeiden kasvien keskellä, temppeleitä satavuotisten seetripuiden siimeksessä, Buddhan pappeja ja Konfutsen uskolaisia, outoja katuja ja laumoittain punaposkisia lapsia, joita olisi luullut vastikään irtileikatuiksi japanilaisista seinäverhoista ja jotka leikittelivät lyhytjalkaisten pikku koirain ja hännättömäin keltaisten kissain kanssa.
Kadut olivat kirjavinaan ihmisistä, joita tuli ja meni. Siellä kulki pappeja juhlakulussa, rämisytellen yksitoikkoisia rumpujansa; jakuniineja, tulli- tahi poliisimiehiä, kiillotetut suippohatut päässä ja kaksi miekkaa vyöllä; sotamiehiä siniviiruisissa pumpulipuvuissa ja suusta ladattavat pyssyt olalla; mikadon henkivartioita avaroissa silkkinutuissa, haarniskoissa ja hameissa; muuta sotaväkeä ihan toisenlaisissa puvuissa, sillä Japanissa pidetään sotilasammattia yhtä suuressa kunniassa kuin sitä Kiinassa halveksitaan. Sitäpaitsi kulki siellä almun-anojia, toivioretkeläisiä pitkissä mekoissa, siviilimiehiä, tukka sileä ja musta kuin eebenpuu, vartalo pitkä, jalat heikot, ihonväri vivahteleva vaskesta himmeään valkoiseen, mutta ei milloinkaan keltainen, niinkuin kiinalaisilla, joista japanilaiset muutenkin suuresti eroavat.
Lisäksi hän vielä näki ajokalujen, palankiinien, hevosien, kantomiesten, purjevaatteella katettujen kantotuolien, bambuputkesta tehtyjen kantovuoteitten välissä naisia, jotka käydä sipsuttelivat vaatetohvelit, olkisandaalit tai puukengät pienissä jaloissa, naisia, rumanpuoleisia, rinta likistetty, hampaat mustattuina, oikein muodin mukaan, ja puettuina kansalliseen "kirimon" nimiseen pukuun, joka on jonkinlainen yönuttu, köytetty silkkivyöllä, sen päät solmittu selän taakse hassumaiseksi rusetiksi. (Tämän muodin näkyvät pariisittaret ottaneen Japanin tyttäriltä.)