Passepartout kulki muutamia hetkiä tässä kirjavassa joukossa katsellen kummallisia, runsaasti tavaroilla täytettyjä puoteja; basaareja, joiden akkunoihin oli pantu esille japanilaisten kultaseppäin teoksia; liehuvilla lipuilla koristettuja ravintoloita, joihin häneltä oli pääsy kielletty; teenjuontipaikkoja, joissa juodaan kupillinen lämmintä, hyvänhajuista vettä sekä riisiryynistä keitettyä "saki" nimistä juomaa; polttohuoneita, joissa poltetaan erittäin hienoa tupakkaa, mutta ei oopiumia, sillä tätä Japanissa tuskin ensinkään tunnetaan.
Kunnon Passepartout oli kulussansa pian joutunut ulos kaupungista. Hän näki edessään suunnattomia riisivainioita, joissa juuri vuoden viimeiset kukat levittivät lemuansa; upeita kameliakukkia, ei enää vesoissa, vaan puissa; aituuksien sisällä bambu-, kirsikka-, luumu- ja omenapuita, joita Japanissa viljellään enemmin kukkain kuin hedelmäin tähden ja joita liehuvat linnunpelätit suojelivat varpusilta, kyyhkysiltä, variksilta ja muilta ahnailta linnuilta. Ei sitä majesteetillistä seetripuuta, jossa ei isolla kotkalla olisi ollut pesää; ei sitä surupajua, jonka siimeksessä ei olisi ollut surumielistä haikaraa seisomassa toisella jalallansa. Vihdoin ylt'ympärillä variksia, sorsia, kalasääskiä, metsähanhia ja tavattoman paljon kurkia, joita japanilaiset palvelevat jumala-olentoina ja jotka heidän mielestään ovat onnen vertauskuvia.
Vaeltaessaan huomasi hän maassa viikunan tapaisia esineitä.
— Hyvä juttu, — arveli hän; — nyt sopii syödä illallista.
Varmuuden vuoksi haistoi hän ensin noita viikunan tapaisia, mutta niiden lemun laita oli niin ja näin.
— Ei ole onnea, ei merkkiäkään! — sanoi hän.
Mies parka oli kyllä, ennakolta arvaten asian mutkat, syönyt niin lujan murkinan "Carnatic'illa" kuin suinkin oli jaksanut, mutta vaellettuansa koko päivän tunsi hän vatsansa kurnailevan. Hän oli huomannut, ettei lampaan- ja sianlihaa ollut lainkaan lihapuodeissa, ja kun hän sen lisäksi tiesi, ettei Japanissa härkiä koskaan tapeta, niitä kun käytetään vain maanviljelystöissä, niin hän päätti, että liha oli hyvin harvinaista Japanissa. Hän olikin oikeassa; mutta raavaanlihan sijasta olisi hänen vatsansa kyllä tyytynyt metsäsian- ja vuorikauriin-, peltokanan- ja peltopyyn-, kalan- ja kananpaistiin, joita japanilaiset melkein yksinomaisesti käyttävät ruokanansa, paitsi riisiä monessa eri muodossa. Mutta Passepartout'in täytyi tyytyä tilaansa ja hän heittikin huomiseksi kaikki huolet ja hommat.
Yön tullessa Passepartout palasi takaisin japanilaiseen kaupunginosaan. Hän astui katuja pitkin monenväristen lyhtyjen valossa, katsellen, kuinka silmänkääntäjät tekivät erinomaisia temppujansa ja kuinka astrologit täydessä touhussa ennustelivat kiikarin ympärille kerääntyneelle väkijoukolle taivaan tähtien mukaan. Sitten hän tuli rantaan, jossa näki kalastajia tuulastamassa.
Kaduilta väheni vähenemistään väki. Patrulleja kulki tuon tuostakin. Nähdessään noita poliisimiehiä komeissa univormuissa, seurue perässä, sanoi Passepartout naurahtaen:
— Kas niin! Tuossa taas japanilainen lähetyskunta matkalla Eurooppaan!