Kello 8 aamulla oli kuljettu Mac Phersonin linnan ohitse. Omahaan oli siitä 357 peninkulmaa. Rata mutkitteli Platte-Riverin eteläisen haaran mukaan. Kello 9 saavuttiin melkoiseen North-Platten kaupunkiin. Tämä on kahden joen kulmauksessa, jotka nyt yhtyvät yhdeksi virraksi ja laskevat Missouriin, vähän yläpuolella Omahan.
Näin oli kuljettu 101:nnen puolipäiväpiirin poikki.
Mr. Fogg oli jälleen istunut kumppaneinensa korttipöytään. Kukaan ei valittanut matkaa pitkälliseksi, ei sekään, joka tappiolle oli joutunut. Fiks oli alussa voittanut muutamia guineoita ja oli nyt menettämäisillään ne jälleen, mutta yhtä innostuneelta hän näytti kuin Mr. Foggkin. Sanomaton onni suosi tänään tätä gentlemannia. Valtteja ja honöörejä hänellä oli käsi täynnä. Hän oli päättänyt rohkean iskun ja oli jo lyödä ulos pataa, kun äkkiä eräs ääni sohvan takaa virkkoi:
— Ruutuapa minä löisin.
Pelaajat katsahtivat ylös: eversti Stamp Proctor seisoi heidän lähellään.
Stamp Proctor ja Phileas Fogg tunsivat paikalla toisensa.
— Ahaa, herra englantilainen! — huudahti eversti. — Tekö tässä aiotte lyödä pataa!
— Ja lyön kanssa, — sanoi Phileas Fogg tyynesti ja heitti patakympin pöydälle.
— Mutta teidän pitää lyödä ruutua, — sanoi eversti äreästi.
Hän ojensi kättään lyötyyn korttiin ja sanoi: