Hän seurasi isäntäänsä.
Vihamiehet sekundantteinensa kulkivat konduktöörin perässä vaunusta toiseen, kunnes tulivat perimmäiseen. Siinä istui kymmenkunta henkeä. Konduktööri pyysi heitä lähtemään silmänräpäykseksi ulos, sillä tässä muka oli kahdella herralla kunniariita ratkaistavana.
Matkustajat sanoivat olevansa ihastuksissaan, kun voivat siten tehdä pienen palveluksen kahdelle gentlemannille, ja menivät heti sivukäytävälle.
Vaunu, noin 50 jalkaa pitkä, oli erittäin sovelias tänlaatuisiin asioihin. Vihamiesten sopi kulkea toisiansa vastaan sohvain välitse ja ampua toisiaan oikein ehdoltansa. Kaksintaistelu ei olisi voinut koskaan olla paremmin järjestetty kuin nyt. Mr. Fogg ja eversti Proctor, kumpikin varustettuna kahdella 6-piippuisella revolverilla, astuivat vaunuun. Vieraatmiehet jäivät ulkopuolelle ja lukitsivat oven. Kun veturi ensi kerran viheltää, silloin alkaa ampuminen, ja kahden minuutin kuluttua tuodaan vaunusta ulos mitä näistä kahdesta gentlemannista silloin on jäljellä.
Tuohan oli mitä yksinkertaisin asia, jopa niinkin yksinkertainen, että
Fiksillä ja Passepartout'illa oli sydän haljeta levottomuudesta.
Odotettiin vain vihellystä.
Äkkiäpä kuului hirveitä huutoja; kuului laukauksiakin, ei kumminkaan taistelijain vaunusta, vaan päinvastoin junan etupäästä. Ne tulivat yhä lähemmäksi junan perää, ja kauheata parkumista kuului vaunuista.
Eversti Proctor ja Phileas Fogg syöksyivät ulos vaunusta revolverit käsissä ja riensivät sinne päin, mistä kovin melu ja ampuminen kuului.
He olivat ymmärtäneet, että siuks-indiaanit olivat hyökänneet junan kimppuun.
Tämä ei ollut ensi kertaa: useasti ennenkin olivat nuo rohkeat korvenpojat pysäytelleet junia. Tapansa mukaan oli heitä noin satakunta miestä junan kulkiessa hypännyt sivukäytävälle ja kiivennyt siitä vaunujen päälle, aivan kuin klovnit täyttä laukkaa juoksevan hevosen selkään.