— Kuollut tai vankeina, — vastasi Mr. Fogg. — Tässä on epätietoisuus, joka on saatava selville. Aiotteko lähteä ajamaan indiaaneja takaa?
— Asia ei ole leikintekoa, — sanoi päällikkö. — Indiaanit saattavat paeta hamaan Arkansasiin asti, enkä minä saata jättää tyhjäksi linnaa, joka on minun huostaani uskottu.
— Herra kapteeni, asia koskee kolmen ihmisen henkeä.
— Niin kyllä, mutta en minä saata panna alttiiksi viidenkymmenen ihmisen henkeä kolmen pelastamiseksi!
— En tiedä saatatteko vai ette, mutta se on velvollisuutenne.
— Tässä ei saa kukaan ruveta määräilemään minulle velvollisuuksia.
— Vai niin, — sanoi herra Fogg kylmästi. — Sitten lähden yksinäni.
— Kuinka, herra! — huudahti Fiks; — aiotteko lähteä yksinänne ajamaan indiaaneja takaa.
— Pitäisikö minun sitten jättää onnensa nojaan tuo mies parka, jota kaikkien vielä elossa olevain tulee kiittää hengestänsä? Ei! Minä lähden.
— Ette saa mennä yksinänne, — sanoi päällikkö liikutettuna. — Ette saa mennä yksinänne, te hyväsydäminen mies. Kolmekymmentä vapaaehtoista — onko teidän joukossanne? — hän lisäsi kääntyen sotamiehiinsä.