Jollei mainio luonnontutkija Humboldt olisi kahden tuhannenviidensadan jalan syvyydeltä löytänyt Columbiassa olevan Guachara-luolan päätä, jonka luolan avaruus siihen asti oli ollut tuntematon, niin ei sitä luultavasti olisi kuitenkaan suuremmaksikaan arvioitu. Mahdottoman suuri Mammuth-luola Kentuckyssä näyttää tosin tavattoman tilavalta, sillä sen holvi kohoaa viisisataa jalkaa mittaamattoman syvän järven pinnan yli, ja matkustavaiset ovat kulkeneet enemmän kuin kymmenen penikulmaa, löytämättä sen loppupäätä. Mutta mitä olivat nämä luolat sen rinnalla, jota minä nyt ihmettelin, luolan, jossa oli pilvitaivas, sähkövalaistus ja meri.
Äänettömänä katselin kaikkia näitä ihmeitä, sillä minulta puuttui sanoja ilmaistakseni tunteitani. Luulinpa olevani jossakin kaukaisessa kiertotähdessä, esim. Uranuksessa tahi Neptunuksessa, ja näkeväni siellä ilmiöitä, joita "maallinen" luontoni ei käsittänyt. Uusille kokemuksille tarvitaan uusia sanojakin, mutta mielikuvitukseni ei löytänyt sellaisia. Katselin, ajattelin ja ihmettelin kummastellen ja tuntien samalla jonkinlaista kauhistusta.
Tämä arvaamaton näky virkisti minua; koetin sen avulla voittaa heikkouttani, parantaen itseäni tällä uudella lääkitsemistavalla; muutoin minua todellakin virkisti tiiviin ilman elähdyttävä voima, tuoden keuhkoihini enemmän happea.
Helposti voi ymmärtää, että tuntui erinomaiselta nautinnolta hengittää tätä kosteata, suolaisten höyryjen kyllästämää ilmaa, sen jälkeen kuin olimme olleet neljäkymmentäseitsemän päivää suljettuina ahtaaseen käytävään.
En tarvinnut katua, että olin tullut ulos pimeästä luolasta. Setäni oli jo näihin ihmeisiin tottunut, eikä kummastellut niitä enää.
— Luuletko jaksavasi kävellä vähän matkaa kanssani? kysyi hän minulta.
— Luulen kyllä.
— Tartu sitten käsivarteeni, Akseli, ja kulkekaamme pitkin rantaa.
Suostuin ilomielin ja aloimme kulkea pitkin tämän uuden meren rantoja. Vasemmalla puolellamme oli jyrkkiä kallioita, jotka muodostivat ihmeteltävän jättiläisröykkiön. Pitkin niiden sivuja syöksi lukemattomia vesiputouksia mereen kirkkaina, pauhaavina virtoina. Hienot höyrypilvet, jotka häilyivät siellä täällä kallioilla, ilmaisivat niillä paikoin olevan lämpimiä lähteitä.
Rantapurojen joukosta tunsin uskollisen matkatoverimme, Hannun-puron, joka rauhallisena virtasi mereen, ikäänkuin ei olisi muuta tehnytkään maailman alusta asti.