— Mitähän tämä merkitsee?
Koettelin asetella kirjaimia siten, että ne muodostavat sanoja. Mahdotonta! Asettelipa niitä miten hyvänsä, kaksittain, kolme, viisi tahi kuusi kerralla, niin ei siitä syntynyt mitään ymmärrettävää. Muodostivathan neljästoista, viidestoista ja kuudestoista kirjain englantilaisen sanan "ice"; neljäs-, viides- ja kuudesyhdeksättä kirjain sanan "Sir". Lopuksi huomasin keskellä kirjoitusta kolmannella rivillä latinalaiset sanat "rota", "mutabile", "ira", "nec", "atra".
— Kissanjalka! ajattelin minä, näistä sanoista päättäen näyttää siltä, kuin olisi setäni oikeassa mitä siihen kieleen tulee, millä kirjoitus on kirjoitettu! Vielä huomasin sanan "luco", joka merkitsee "pyhä metsikkö". Tosin oli kolmannella rivillä sana "tabiled", joka oli täydellisesti heprealainen, ja viimeisellä rivillä sanat "mer", "arc" ja "mère", jotka ovat selvää ranskan kieltä.
Mokomastahan saattaa pää mennä pyörälle! Neljä eri kieltä tuommoisessa hullussa lorussa! Mitä yhteyttä voi olla sellaisten sanojen välillä kuin "jää, herra, viha, julma, pyhä metsikkö, muuttuvainen, meri, jousi, tahi äiti?" Ensimmäisen ja viimeisen voi helposti yhdistää; eihän ollut ihmeteltävää, että Islannissa kirjoitetussa kirjoituksessa oli kysymys jäämerestä. Mutta toista oli sentään ymmärtää loppu tuosta kryptokrammasta.
Kuitenkin ponnistelin yhä tuota selittämätöntä vaikeutta vastaan; aivoni kuumentuivat, silmäni tirkistelivät paperiin, nuo satakaksineljättä kirjainta näyttivät tanssivan ympärilläni kuin kiiltävät pisteet, jotka kiitävät ilmassa ohitsemme, kun veri joutuu nopeaan liikkeeseen.
Olin kuin houreissa; tuntui kuin olisin ollut tukehtumaisillani; minun täytyi saada raitista ilmaa. Koneellisesti löyhyttelin paperilla, jonka molemmat puolet vuorotellen näkyivät silmiini.
Suuri oli hämmästykseni, kun kerran paperin kääntyessä, juuri kun paperin takasivu oli minuun päin, luulin näkeväni aivan selviä latinankielisiä sanoja, muiden muassa sanat "craterem" ja "terrestre".
Äkkiä juolahti mieleeni valoisa ajatus! Nämä viittaukset paljastivat minulle koko totuuden; olin keksinyt kirjoituksen avaimen! Ymmärtääkseen kirjoituksen ei tarvinnut edes lukea sitä paperin lävitse nurealta puolelta katsoen! Ei, aivan semmoisena kuin se siinä oli, saattoi sen mukavasti lukea. Kaikki professorin älykkäät arvelut kävivät toteen. Hän oli oikeassa otaksuessaan salaisuuden olevan kirjainten järjestyksessä ja myöskin siinä, mitä kieleen tuli. Ainoastaan pieni vähäpätöinen seikka puuttui, ja hän olisi voinut lukea tämän latinalaisen kirjoituksen alusta loppuun asti; nyt tämä "vähäpätöisyys" oli sattumalta minulle selvinnyt!
Saattaa arvata, että olin liikutettu! Silmiäni hämärti, enkä voinut tehdä mitään. Paperin olin laskenut pöydälle, ja minun tarvitsi vain katsahtaa siihen saadakseni tietää salaisuuden.
Vihdoin onnistui minun hillitä rauhattomuuteni. Pakotin itseni, rauhoittaakseni hermojani, astumaan kaksi kertaa ympäri huonetta ennenkuin taas istuuduin mukavalle tuolille.