— Akseli, vastasi professori aivan tyynenä, meidän tilamme on melkein epätoivoinen, mutta onhan meillä edes jokin pelastuksen toivo, ja tätä minä juuri tahdon koettaa. Jos me joka silmänräpäys voimme tuhoutua, niin voimme myös joka silmänräpäys pelastua. Olkaamme siis valmiit käyttämään jokaista tilaisuutta hyväksemme.
— Mutta mitä sitten voimme tehdä?
— Voimmehan syömällä vahvistaa voimiamme.
Tämän kuullessani katselin tylsästi setääni; nyt minun täytyi ilmoittaa, mitä en olisi tahtonut, ja sanoin:
— Syömälläkö?
— Niin kyllä, viipymättä.
Professori lausui sen lisäksi muutaman sanan tanskaksi. Hannu pudisti päätään.
— Mitä? huusi professori, ovatko ruokatavaramme joutuneet hukkaan?
— Ovat, tässä on kaikki mitä on jäljellä! pieni lihapalanen meille kolmelle yhteensä!
Setäni katsoi minuun eikä tahtonut ymmärtää sanojani.