Professori ei kuitenkaan vaatinut meitä noudattamaan esitystään ja poistumaan lautalta, ja oikeassa hän olikin. Nämä muutamat kokoonkyhätyt pölkyt muodostivat sentään vakavan pinnan, turvallisen jalansijan, jota emme mistään muualta olisi löytäneet.
Kello kahdeksan aamulla tapahtui jotakin, jota ennen ei ollut sattunut. Kohoava liike lakkasi yhtäkkiä; lautta oli aivan liikkumattomana.
— Mikä nyt on? kysyin minä, kun horjahdin tästä seisahtumisesta, ikäänkuin jostakin sysäyksestä.
— Pysähdys, vastasi setäni.
— Pysähtyykö tulivuoren purkaus?
Edessämme näkyivät kauniin meren välkkyvät laineet.
— Enpä luule.
Minä nousin ja katselin ympärilleni. Kenties esiinpistävä kallionkieleke oli seisahduttanut lautan, joka nyt silmänräpäyksen ajan vastusti ulossyökseviä aineita. Siinä tapauksessa pitäisi koettaa saada lautta irti niin pian kuin suinkin mahdollista.
Mutta niin ei ollut; kaikki ulossyöksevät aineet, tuhka, kuona ja kivisirpaleet, olivat seisahtuneet ja lakanneet kohoamasta.
— Taukoaakohan tulivuoren purkaus? huusin minä.