Kun silmäni olivat ehtineet tottua tähän ylenpalttiseen valoon ja loisteeseen, käytin niitä oikaistakseni mielikuvitukseni ensimmäisen erehdyksen. Tahdoin kuitenkin väittää, että olimme Huippuvuorilla, enkä aikonut ilman muuta luopua tästä ajatuksestani.
Professori alkoi puhua ensin ja sanoi:
— Ei todellakaan näytä siltä, kuin olisimme Islannissa.
— Mutta entä Jan Mayenin saari...? vastasin siihen.
— Eipä niinkään, poikaseni. Eihän tämä ole louhikkoinen lumipeitteinen pohjoismainen tulivuori.
— Mutta — — —
— Katsopa, Akseli, tuonne!
Korkeintaan viisisataa jalkaa päämme yläpuolella kohosi tulivuoren huippu, josta nousi noin joka neljännestunti kovasti jyristen korkea tulipatsas ja samalla isot joukot hohkakiveä, tuhkaa ja laava-ainetta. Tunsin tärinää vuoressa, joka huokui kuin suuri valas ja syöksi aika ajoin tulta ja kaasuja suuresta purskureiästänsä. Alempana oli jyrkkinä röykkiöinä suuret määrät seitsemän- tai kahdeksansadan jalan paksuudelta tulivuoren oksentamia aineita, joten koko vuoren korkeus ei ollut kolmeakaan sataa syltä. Vuoren juuri oli viheriäisten puiden peitossa! Huomasin siellä muiden ohessa öljypuita, viikunapuita ja viiniköynnöksiä, joissa riippui runsaasti punaisia rypäleitä.
Täytyi myöntää, että tämä ei ollut pohjoinen maisema.
Kun katsoimme tämän viheriäisen vyöhykkeen ulkopuolelle, avautuivat nähtäväksemme ihmeellisen kauniin meren välkkyvät laineet, jotka rajoittivat tämän ihanan maan vain muutaman penikulman pituiseksi saareksi. Idässäpäin näkyi pienoinen satama, jonka ympärillä oli muutamia rakennuksia ja jossa omituisen muotoisia laivoja liikkui taivaansinisellä vedenpinnalla. Etempänä kohosi vedenpinnasta niin laaja saaristo, että se näytti mahdottoman suurelta muurahaispesältä. Lännessäpäin kaareutui taivasta vastaan kaksi kaukaista rannikkoa; toisella niistä näkyi kauniisti muodostuneita siintäviä vuorenselänteitä; toisella, kaukaisemmalla, rantamaalla näkyi summattoman korkea vuoren huippu, jonka kärjessä liehui savutöyhtö. Pohjoisessa levisi ääretön meren ulappa, joka kimalteli auringon säteissä ja jossa näkyi siellä täällä maston huippu tahi tuulen paisuttama purje. Se seikka, ettemme olleet aavistaneet tällaista, enensi sen ihmeellistä kauneutta satakertaisesti.