— Matkusta, rakas Akselini, matkusta! Nyt jätät morsiamesi, mutta palatessasi löydät puolisosi.
Minä painoin Graübenin rintaani vasten ja istuin vaunuihin. Martta ja nuori tyttö viittasivat meille viimeiset jäähyväiset, minkäjälkeen kuski huitaisi piiskallaan ja hevoset lähtivät täyttä laukkaa Altonaan vievää tietä myöten.
[VIII]
Altona, Hampurin varsinainen asema, on loppupäässä Kielin rautatietä, jota myöten meidän piti matkustaa Beltin rannoille. Ei viipynyt kahtakymmentä minuuttiakaan, ennenkuin jo olimme Holsteinin alueella.
Kello puoli seitsemän vaunut seisattuivat asemalle; setäni monilukuiset, paljon tilaa ottavat matkakapineet purettiin vaunuista, vietiin pois, punnittiin, merkittiin ja lastattiin tavaravaunuihin. Kello 7 olimme istumassa vastatusten samassa matkustajavaunussa. Höyrypilli vihelsi, juna lähti liikkeelle. Olimme matkalla.
Olinko nyt levollinen? En vielä. Raitis ulkoilma ja ikkunasta näkyvät maisemat, jotka nopeasti vilahtivat ohitse junan porhaltaessa eteenpäin, haihduttivat kuitenkin alakuloisuuttani.
Mitä professorin ajatuksiin tulee, niin ne tietysti olivat jo etempänä kuin tämä juna, joka kulki liian hitaasti tyydyttääkseen hänen maltittomuuttansa. Olimme kahden vaunussa, mutta emme puhuneet mitään. Setäni tutki taskujansa erittäin tarkasti, ja näin selvästi, ettei häneltä puuttunut mitään, mitä hän tarvitsi aikeittensa toimeenpanemiseen.
Muun muassa oli hänellä huolellisesti kokoon käännetty paperi, jossa oli Tanskan konsuliviraston merkki ja johon professorin ystävä, Tanskan konsuli herra Christensen oli kirjoittanut nimensä; tarkoituksena oli, että me Kööpenhaminassa sen paperin avulla helposti saisimme suosituskirjan Islannin kuvernöörille. Huomasinpa vielä tuon turmiollisen pergamentinkin hyvin kätkettynä kirjalaukun salaisimpaan osaan. Sydämeni pohjasta kiroten koko pergamentin rupesin taas katselemaan maisemaa, joka suurimmaksi osaksi oli yksitoikkoista, mutaista ja hedelmätöntä tasankoa ilman erikoisemmin silmäänpistäviä kohtia; se oli varsin sopivaa maata rautateiden rakentamiselle ja hyvin sovelias suorille linjoille, joista rautatieyhtiöt niin paljon pitävät. Mutta tämä yksitoikkoisuus ei ehtinyt käydä väsyttäväksi, sillä kolme tuntia lähtömme jälkeen juna seisattui Kielissä, parin askeleen päässä merestä.
Matkatavaramme merkittiin lähetettäviksi Kööpenhaminaan, meidän tarvitsematta pitää niistä huolta, mutta professori katseli silti levottomana, kun niitä muutettiin höyrylaivan lastiruumaan.