Esimiehenä tässä omituisessa laitoksessa, johon oli koottu niitä ihmeellisiä esineitä, joiden avulla voi uudelleen sommitella maan historian ja olot kaikkine vanhoine menoinensa, kiviaseinensa, juomapikareinensa ja koristeinensa, oli oppinut professori Thomsen, Hampurissa olevan konsulin ystävä.
Sedälläni oli hänelle lämmin suosituskirje. Ylipäänsä oppinut mies vastaanottaa toisen oppineen jotenkin kylmäkiskoisesti, mutta tällä kertaa asia oli vallan toisin. Valmiina auttamaan tervehti professori Thomsen sydämellisesti sekä professori Lidenbrockia että hänen veljenpoikaansa. Tuskin tarvinnee mainita, että setäni varoi huolellisesti ilmaisemasta salaisuuttansa tuolle miellyttävälle museon johtajalle; hän sanoi vain, että meillä oli aikomuksena käydä Islannissa muka yleensä vain tieteen harrastajina.
Herra Thomsen antautui kokonaan meidän palvelukseemme, ja kuljimme laivasillalta toiselle etsien laivaa, joka olisi lähdössä Islantiin.
Toivoin, ettei löytyisi mitään keinoa päästä sinne, mutta ikävä kyllä ei niin käynyt. Pienen Valkyyria-nimisen kuunarin piti lähteä purjehtimaan Reykjavikiin kesäkuun 2 päivänä. Kapteeni Bjarne oli laivassa, ja hänen tuleva matkustajansa oli iloissansa puristaa hänen kätensä murskaksi. Oikeinpa tuo kelpo mies hämmästyi sellaisesta kädenlyönnistä. Hänestä oli Islantiin purjehtiminen vallan yksinkertainen asia, sillä sehän oli hänen ammattinsa. Setäni mielestä se oli jotakin erinomaisen ylevää, ja kapteeni käytti tätä hänen ihastustansa hyväksensä antaakseen meidän maksaa kaksinkertaisen matkarahan; mutta siitä emme niin paljon välittäneet.
— Tulkaa laivaan tiistaiaamuna kello 7, sanoi kapteeni Bjarne pistettyänsä melkoisen joukon hopeakolikoita taskuunsa.
Kiitettyämme herra Thomsenia hänen suuresta avustansa palasimme hotelliin.
— Tämä käy hyvin, vallan hyvin! sanoi setäni. Mikä erikoinen onni, että sattumalta löysimme tämän lähtövalmiin laivan. Syökäämme nyt aamiaista, ja käykäämme siten kaupunkia katselemaan.
Menimme säännöttömälle aukealle torille, jonka nimi on Kongens Nytorv ja jossa oli tykkipatteri; sen kaksi pientä tykkiä ei voinut säikähdyttää ketään. Aivan lähellä, talossa N:o 5, oli ranskalainen ravintola, jota piti eräs Vincent-niminen kokki, ja siellä saimme oivallisen aamiaisen, josta maksoimme vain neljä markkaa hengeltä.
Sitten huvittelin kuin lapsi käyskennellen ympäri kaupunkia; setäni käytti ajuria eikä nähnyt mitään koko kaupungista, ei vähäpätöistä kuninkaallista palatsia, ei kaunista siltaa, joka on rakennettu seitsemännellätoista vuosisadalla museon kanavan poikki; ei Thorvaldsenin tavattoman suurta muistorakennusta, jonka seinät ovat ulkopuolelta koristetut epäonnistuneilla maalauksilla, vaikka se kuitenkin sisältää tämän kuvanveistäjän taideteokset; setäni ei nähnyt pientä Rosenborgin linnaa, joka on ihastuttavan somasti rakennettu puistoon, eikä sen kellotornia, joka on muodostettu neljän vaskisen lohikäärmeen yhteenkietoutuneista pyrstöistä; hän ei nähnyt valleilla suuria tuulimyllyjä, joiden pitkät siivet paisuivat kuin laivan purjeet tuulessa merellä.[26]
Kuinka viehättäviä kävelymatkoja olisinkaan voinut tehdä kauniin vierlantilaisen tyttöni kanssa sille puolelle satamaa, missä kaksikantiset laivat ja fregatit hiljaa keinuivat laineilla pitkin Juutinrauman viheriöitä rantoja; keskellä näitä varjoisia lehdikköjä, joiden helmassa on piilossa linnoitus, jonka tykit ojentavat suunsa piilipuiden oksien välitse!