Oli yö, mutta kuudennenkymmenennenviidennen leveysasteen kohdalla ei sovi ihmetellä yön kirkkautta, sillä Islannissa ei aurinko laske ollenkaan kesä- ja heinäkuussa.
Ilma oli kuitenkin jotenkin kolkko. Minun oli kylmä, ja olin hyvin nälissäni; tervehdin siis ilolla "boëria", joka vieraanvaraisesti avautui ottamaan meitä vastaan.
Se oli talonpoikaistupa, mutta kuitenkin vieraannvaraisuudessa kuninkaallisen palatsin vertainen. Tullessamme sisään, ojensi isäntä meille kätensä ja antoi pitemmittä mutkitta meille merkin seurata häntä.
Tietysti seurasimme häntä, sillä olisipa ollut mahdotonta kulkea hänen rinnallansa. Pitkä, pimeä ja ahdas käytävä vei asumukseen, joka oli rakennettu kömpelöistä nelikulmaisiksi veistetyistä hirsistä. Erityisiä huoneita oli luvultansa neljä, nimittäin keittohuone, kutomahuone, "badstofan" eli perheen sauna sekä paras kaikista, vierashuone. Setäni, jonka vartaloa ei liene otettu lukuun huoneita rakennettaessa, ei voinut olla lyömättä päätänsä kattoon kolmea neljää kertaa.
Meidät vietiin huoneeseemme, jonkinlaiseen suureen saliin, jonka permanto oli tehty tasaiseksi tallatusta savesta, ja joka sai valonsa yhdestä ikkunasta; ikkunaruudut oli tehty huonosti läpikuultavasta lampaan rakosta. Sänkyvaatteiden sijasta oli kuivia heiniä puisien kaiteiden välissä, jotka olivat punaisiksi maalatut ja koristetun islantilaisilla muistolauseilla. En odottanutkaan sellaista mukavuutta; mutta koko huoneessa vallitsi kuivattujen heinien, liotetun lihan ja piimämaidon haju, joka vaivasi hajuaistimiani.
Niin pian kuin olimme riisuneet päältämme matkapukumme, kuului isännän ääni kutsuvan meitä keittohuoneeseen, ainoaan suojaan, jossa kovimmallakaan pakkasella pidettiin tulta.
Setäni kiiruhti tottelemaan ystävällistä kutsua ja minä seurasin häntä.
Keittohuoneen liesi oli ikivanhaa mallia; huoneen keskellä oli kivi, joka toimitti tulisijan virkaa, ja katossa oli aukko, josta savu meni ulos. Tätä huonetta käytettiin myöskin ruokailuhuoneena.
Sisään astuessamme isäntä tervehti meitä sanalla "saellvertu", joka merkitsee "olkaa onnelliset", ikäänkuin hän ei olisi ennen nähnyt meitä, ja suuteli meitä poskelle. Hänen vaimonsa lausui saman sanan ja teki samat temput, jonka jälkeen molemmat aviopuolisot panivat oikean kätensä rinnallensa ja kumarsivat syvään.
Tässä tahdon heti mainita, että tämä islantilainen nainen oli yhdeksäntoista lapsen äiti, jotka kaikki, suuret ja pienet, ryömivät sekaisin keskellä niitä savupilviä, jotka tuprusivat tulisijalta ja täyttivät huoneen. Tuon tuostakin huomasin, miten heidän pienet, vaaleaveriset, vähän surumielisen näköiset kasvonsa pistivät esiin savusta; heitä olisi voinut luulla huonosti pestyksi enkeliparveksi.