— Näethän, sanoi professori, että meillä ei vielä ole kuin yhden atmosfäärin paino, ja haluaisin vain, että ilmapuntarin sijasta saisimme käyttää manometriä.
Ilmapuntari kävikin todella tarpeettomaksi, kun ilman paino tulisi suuremmaksi kuin mitä se oli meren pinnan kohdalla.
— Mutta, sanoin minä, eikö ole pelättävissä, että tämä alituisesti kasvava paino käy meille tuskalliseksi?
— Ei, me astumme hitaasti alaspäin, ja keuhkomme tottuvat hengittämään enemmän kokoonpuserrettua ilmaa. Ilmapallolla kulkijat eivät lopullisesti saa kylliksensä ilmaa, kun he kohoavat yläilmoihin, kun sitä vastoin me saamme sitä ehkä liiaksikin, mutta siitä minä pidän. Älkäämme hukatko yhtään silmänräpäystä. Missä on se tavarakäärö, joka pudotettiin edeltäkäsin vuoren sisään?
Nyt muistin, että edellisenä iltana olimme turhaan etsineet sitä. Setäni kysyi sitä Hannulta, joka, katseltuaan ympärilleen linnustajan terävällä katseella, vastasi:
— Tuolla ylhäällä!
Käärö oli todellakin tarttunut kallion syrjään sata jalkaa päämme yläpuolella. Islantilainen kiipesi ylös sukkelasti kuin kissa, ja muutaman minuutin perästä hän pudotti tavaramytyn alas luoksemme.
— Syökäämme nyt aamiaista, sanoi setäni, ja syökäämme niinkuin pitkälle matkalle lähtevät.
Korput ja kuivattu liha kostutettiin viinan sekaisella vedellä.
Syötyämme otti setä taskustansa havaintomuistikirjansa, tutki kojeitansa ja kirjoitti: