Pian olikin Willin puun vaatevarasto järjestetty, mutta päätettiin käyttää kaikkea järkevää säästäväisyyttä, minkä tulevaisuuden epävarmuus teki välttämättömäksi. Käytettäisiin noita pukuja vain tiukimman tarpeen mukaan. Se oli sääntö, johon opettajan täytyi alistua.
"Mitä se hyödyttää?" virkkoi tämä noituen. "Liiallista säästäväisyyttä, rakas Godfrey! Emmehän me, lempo soikoon, ole villi-ihmisiä, jotka kulkisimme puolialastomina."
"Anteeksi, Tartelett", vastasi Godfrey; "me olemme villi-ihmisiä, emmekä mitään muuta!"
"Kuten tahdotte, mutta saattepa nähdä, että olemme jättäneet tämän saaren, ennenkuin kulutamme nuo vaatteet!"
"Siitä en tiedä mitään, Tartelett, ja parempi on säästää vastaisuuden varalle, vaikkapa sitten jäisi ylitsekin, kuin kärsiä puutetta."
"Tottahan edes sunnuntaisin saa itsensä hiukan somistella?"
"No kyllä sunnuntaisin ja myöskin juhlapäivinä", vastasi Godfrey, joka ei vastaväitteillään tahtonut liian paljoa kiusoittaa kevytmielistä toveriansa; "mutta kun tänään sattuu olemaan maanantai, on meillä edessämme kokonainen viikko ennenkuin laitamme itsemme koreiksi!"
On sanomattakin selvää, että Godfrey saarelle saapumisestaan asti ei ollut laiminlyönyt merkitä jokaista kulunutta päivää. Ja matkalaukusta löydetyn kalenterin avulla hän oli voinut todeta, että tämä päivä todellakin oli maanantai.
He olivat sitten jakaneet jokapäiväiset tehtävät kummankin kykyjen ja taipumusten mukaan. Enää ei ollut tarvis valvoa yöt päivät tulen ääressä, sen uudestaan sytyttämiseen kun nyt oli keinoja. Tartelett sai siis jättää, vaikka hän teki sen hiukan kaihomielin, tuon toimen, joka hänelle niin hyvin soveltui. Hänen huolekseen tuli nyt jam- ja kamajuurien hankkiminen — varsinkin viimemainittujen, joista valmistettiin taloudessa tarvittava jokapäiväinen leipä. Niinpä opettaja kävikin niitä joka päivä poimimassa pensasriveillä asti, jotka reunustivat ruohikkoa Willin puun takana. Sinne oli mailin, parin matka, mutta hän tottui kävelyynsä. Väliajoin hän kävi myöskin poimimassa ostereja ja äyriäisiä, joita syötiin suuret määrät.
Godfrey itse oli ottanut huolehtiakseen kotieläimistä ja kanakarsinan asukkaista. Teurastajan ammatti ei ollut hänelle hauska, mutta vihdoin hän voitti vastenmielisyytensä. Hänen toimestaan ilmestyikin lihakeittoa usein pöytään jonkin paistinpalan kera, joka tuotti ruokajärjestelmään varsin tervetullutta vaihtelua. Riistaa taas vilisi Phinan saaren metsissä, ja Godfrey aikoi ryhtyä sitä ampumaan niin pian kuin hänelle muilta, kiireemmiltä hommilta jäisi siihen aikaa. Hän aikoi kyllä käyttää varastonsa tuliaseita, ruutia ja lyijyä; mutta hän halusi ensin laittaa talouden täyteen kuntoon.