Työkalujensa avulla kävi hänelle mahdolliseksi valmistaa muutamia penkkejä Willin puun sisään ja ulkopuolelle. Jakkarat veistettiin kirveellä; sileämmäksi laitettu pöytä oli paremmin vatien, lautasien ja muiden ruokakalujen arvoinen, joilla opettaja Tartelett sitä somisti. Makuusijat pantiin puukehyksiin, ja niiden kuivista ruohoista laitetut pehmikkeet kohenneltiin mukavammiksi. Jos vielä puuttuivatkin jouhipatjat ja matrassit, niin olihan ainakin peitteitä. Erilaiset keittiökalut eivät enää ajelehtineet permannolla, vaan niille oli varattu paikka sisäseiniin kiinnitetyillä hyllyillä. Kapineet, liinavaatteet ja puvut suljettiin visusti itse mammutpetäjän kuoreen kaiverrettuihin komeroihin, jotta ne olisivat tomulta suojassa. Tukeviin nauloihin ripustettiin aseet ja kalut, jotka sotisopain tapaan somistivat seiniä.
Godfrey tahtoi myöskin sulkea asuntonsa, jotta kotieläimet eivät tulisi öisin häiritsemään heidän untansa, vaikka muita nelijalkaisia ei olisikaan. Koska hän ei ainoalla käsisahallaan, lehtisahalla, voinut valmistaa lautoja, käytti hän taaskin leveitä ja paksuja kaarnankappaleita, joita oli helppo leikellä. Täten hän laittoi kyllin jykevän portin Willin puun oviaukon tukkimiseksi. Samalla hän puhkaisi kaksi pientä ikkunaa toisiaan vastapäätä, niin että niistä pääsi valoa ja ilmaa kammion sisälle. Yöksi voitiin ne sulkea luukuilla; mutta aamusta iltaan ei ainakaan enää tarvinnut turvautua pihkaisiin tuohuksiin, jotka savuttivat asunnon.
Mitä Godfrey myöhemmin keksisi pitkien talvi-iltain valaisemiseksi, sitä hän ei vielä tiennyt. Onnistuisiko hänen valaa lampaantalista muutamia kynttilöitä vai tyytyisikö hän huolellisemmin valmistettuihin pihkapuikkoihin? Sen saisi sitten nähdä.
Vielä tuumittiin, miten voisi rakentaa Willin puun sisään lämmitysuunin. Niin kauan kuin kaunista vuodenaikaa kesti, riitti ulkopuolelle erään mammutpuun juurikoloon laadittu tulisija kaikkiin keittiötarpeisiin; mutta kun rankat säät alkaisivat, kun sadetta tulisi tulvimalla, kun oli taisteltava pakkasta vastaan, jonka tavatonta ankaruutta oli muutamien viikkojen aikana syytä pelätä, silloin olisi pakko keksiä keino tulen sytyttämiseksi asunnon sisäpuolelle ja laittaa savulle riittävä räppänä. Tämä tärkeä kysymys oli aikoinaan ratkaistava.
Hyvin hyödyllinen homma oli se, johon Godfrey ryhtyi yhdistääkseen mammutpuu-ryhmän liepeillä lirisevän puron molemmat rannat. Jokseenkin vaivaloisesti hän sai upotetuksi paaluja joenuoman pohjaan ja asetti niiden päälle muutamia metsästä hakkaamiansa puita sillaksi. Täten saattoi kulkea pohjoiselle rannalle tarvitsematta ensin kävellä kaalamolle, mikä aiheutti kahden mailin kierroksen myötävirtaan.
Mutta vaikka Godfrey ryhtyikin kaikkiin varokeinoihin tehdäkseen oleskelun tällä Tyynenmeren autiolla saarella jokseenkin siedettäväksi — siltä varalta, että hän tovereineen olisi tuomittu elämään siellä kauan, jäämään sinne ehkä ainaiseksi! — ei hän tahtonut kuitenkaan mitään laiminlyödä, joka voisi lisätä pelastumismahdollisuuksia. Phinan saari ei ollut laivojen kulkuväyläin varrella; se oli liiankin selvää. Sillä ei ollut niille mitään leposatamaa tarjottavana, sieltä ei ollut mitään uusia muonavaroja hankittavissa. Mikään ei voinut vietellä aluksia saareen tutustumaan. Mutta eihän silti ollut mahdotonta, että joku sota- tai kauppalaiva saapuisi näkyviin.
Oli siis keksittävä keino, jolla kiinnittäisi sellaisen huomiota ja osoittaisi sille, että saari oli asuttu.
Siinä tarkoituksessa Godfrey katsoi velvollisuudekseen pystyttää lipputangon mereen pistäytyvän pohjoisen niemenkärjen nenään, ja sitä varten hän uhrasi puolikkaan yhdestä niistä lakanoista, jotka oli matkalaukusta tavattu. Ja koska hän pelkäsi, ettei valkoinen väri näkyisi kuin hyvin rajoitetulle alalle, koetti hän vielä värjätä lippuaan erään hiekkasärkkäin juurella kasvavan pensaan marjojen mehulla. Siten sai hän hyvinkin heleätä punaista, jota sitovan syövytysaineen puutteessa ei voinut tehdä lähtemättömäksi, vaan se vika oli korjattava värjäämällä kangas uudestaan, sitten kun tuuli tai sade oli sen haalistuttanut.
Näihin erilaisiin hommiin kului hänen aikansa elokuun 15 päivään asti. Viikkokausia oli taivas ollut melkein alituisesti kirkas, lukuunottamatta paria, kolmea tavattoman rajua myrskyä; nämä olivat syytäneet hyvin viljalti vettä, jonka maa oli ahnaasti imenyt sisäänsä.
Näihin aikoihin Godfrey ryhtyi metsästysammattiinsa. Mutta jos hän itse olikin kyllin taitava pyssymies, ei hän voinut luottaa Tartelettiin, joka pamauttaisi vasta ensimmäisen laukauksensa.