"Sen ne luultavasti tekevät", virkkoi Godfrey, "koska lippumme ilmoittaa niille, että saari on asuttu! Mutta niitä on vain tusina, ja niiden täytyy ryhtyä joihinkin varokeinoihin! Kuinka ne aavistaisivat joutuvansa tekemisiin ainoastaan kahden haaksirikkoisen kanssa? Ei, ne eivät uskalla tulla ennen kirkasta päivää… elleivät ehkä jää…"
"Tai kenties ne päivän tultua astuvat jälleen alukseensa ja lähtevät pois", vastasi Tartelett.
"Lähtisivätkö pois? Mutta mitä varten ne sitten olisivat tulleet yhdeksi yöksi Phinan saarelle?"
"En minä tiedä…" vastasi opettaja, joka kauhunsa vallassa ei voinut selittää näiden villien tuloa muuten kuin että ne halusivat hotkia ihmislihaa.
"Olkoon miten tahansa", sanoi Godfrey, "mutta jolleivät nuo villit huomenaamulla ole saapuneet Willin puulle, niin lähdemme tiedustelemaan".
"Mekö…?"
"Niin, me!… Mikään ei olisi varomattomampaa kuin erota toisistamme!
Ken tietää, vaikka meidän täytyisi paeta sisämetsiin ja lymytä muutamia
päiviä… kunnes vene lähtee täältä! Niin, me pysymme yhdessä,
Tartelett!"
"Hst…?" hillitsi opettaja vapisevalla äänellä. "Minusta tuntuu kuin kuulisin jotakin ulkoa…"
Godfrey kohottausi taas ikkunaan ja laskeutui melkein heti jälleen.
"Ei!" sanoi hän. "Vielä ei kuulu mitään epäilyttävää! Elukkamme vain tulevat metsikköön."