"Ehkä niitä hätyytetään!" virkkoi Tartelett.
"Ne tuntuvat päinvastoin hyvin rauhallisilta", vastasi Godfrey. "Minä luulen niiden pikemmin tulevan vain etsimään suojaa aamukasteelta."
"Ah", voihkaisi Tartelett niin surkealla äänellä, että se vähemmän vakavassa tilaisuudessa olisi Godfreytä naurattanut, "tällaista ei meille sattuisi Kolderupin talossa Montgomery-kadun varrella!"
"Päivä valkenee ennen pitkää", virkkoi sitten Godfrey. "Jollei alkuasukkaita ole tullut näkyville ennenkuin tunti on kulunut, niin jätämme Willin puun ja lähdemme tiedusteluretkelle saaren pohjoisosaan. — Osannettehan te pidellä pyssyä, Tartelett?"
"Pidellä!… No kyllä!…"
"Ja ampua johonkin määrättyyn suuntaan?"
"Minä en tiedä!… En ole koskaan yrittänyt, ja voitte olla varma,
Godfrey, että luotini ei osu…"
"Kuka tietää, vaikka pelkkä pamauskin riittäisi peloittamaan villejä!"
Tuntia myöhemmin oli päivä kylliksi valjennut, jotta silmä voi kantaa mammutpuu-metsikön tuolle puolen.
Godfrey avasi silloin vuoroittain, mutta varovaisesti molempain ikkunain luukut. Siitä, joka oli etelään päin, ei näkynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kotieläimet käyskentelivät rauhallisesti puitten alla eivätkä näyttäneet ollenkaan säikähtyneiltä. Tarkastuksensa tehtyään Godfrey sulki sen ikkunan huolellisesti jälleen. Pohjoisenpuolisesta ikkunanaukosta saattoi nähdä rannikolle asti. Näköalaa riitti kahden mailin päässä olevaan Lippuniemekkeen kärkeenkin; mutta joensuuta, sitä kohtaa, jossa villit olivat eilen astuneet maihin, ei voinut eroittaa. Godfrey katseli ensin, kaukoputkeansa käyttämättä, tarkatakseen Willin puun ympäristöä siltä puolen. Kaikki oli täysin rauhallista.