"Ei, vaan yksiksenne?"
"Yksikseni…! En koskaan…!"
"Tulkaa siis…"
Käsittäen hyvin, että mikään ei saisi Godfreytä peräytymään päätöksestään, Tartelett suostui häntä seuraamaan. Yksikseen Willin puulle jäämiseen ei hänellä ollut rohkeutta.
Ennen lähtöänsä Godfrey tarkasti, että aseet olivat kunnossa. Molemmat pyssyt panostettiin luodilla, ja toisen niistä sai opettaja käteensä ja näytti olevan tuosta koneesta yhtä hämillään kuin joku Pomotun saariryhmän alkuasukas olisi ollut. Sitäpaitsi hänen täytyi ripustaa toinen metsästyspuukoista vyölleen, johon patruunakotelo jo oli kiinnitetty. Hän oli kylläkin ajatellut ottaa mukaansa myöskin taskuviulunsa — kuvitellen ehkä, että noihin villeihin tehoisivat tuon vinguttimen sulosäveleet, joiden kimeyttä ei parhainkaan soittotaiteilija olisi voinut korvata.
Godfreyllä oli vähän vaivaa saadakseen hänet luopumaan tästä yhtä naurettavasta kuin epäkäytännöllisestä tuumasta.
Kello lienee silloin ollut kuusi aamulla. Mammutpetäjäin latvat rusoittivat auringon ensi säteissä.
Godfrey raotti ovea; hän astahti ulkopuolelle ja tarkasti puuryhmää.
Täydellinen hiljaisuus.
Elukat olivat palanneet laitumelle. Niiden nähtiin rauhallisesti pureskelevan ruohoa neljännespenikulman päässä. Niiden eleissä ei mikään osoittanut pienintäkään levottomuutta.