Sitä varten oli välttämätöntä päästä sille kohtaa, missä alkuasukkaat edellisenä päivänä olivat astuneet maihin, toisin sanoen itse joen suulle, jossa oli ahdas lahdelma.
Ja sitä heti yritettiinkin.
Pienen virran muutamien puuryhmien varjostamia rantoja peitti pensaikko noin kahden penikulman pituudelta. Alempana, viiden-, kuudensadan metrin päässä merestä juoksi joki avorannoin. Tämä seikka teki siis mahdolliseksi saapua lähelle maihinnousupaikkaa, tarvitsematta pelätä huomatuksi tulemista. Oli kuitenkin mahdollista, että villit olivat jo rohkaistuneet nousemaan puron vartta. Tämän mahdollisuuden varalta täytyikin edetä äärimmäisen varovaisesti.
Kuitenkin Godfrey ajatteli hyvällä syyllä, että alkuasukkaat, jotka olivat pitkästä matkastaan väsyneitä, eivät tähän aikaan aamusta vielä olisi lähteneet ankkuripaikaltaan. Kenties ne siellä vielä nukkuisivatkin, joko ruuhessa tai maalla. Siinä tapauksessa olisi hyvä ottaa selvää, eikö niitä kävisi yllättäminen.
Suunnitelmaa ryhdyttiin siis viivyttelemättä toimeenpanemaan. Oli tärkeätä, että vihollinen ei ehtisi tehdä aloitetta. Sellaisissa tilaisuuksissa onni suosii useimmiten ensimmäisiä iskuja. Pyssyt olivat jo panostetut, tarkastettiin vain niiden nallit; samoin huolehdittiin revolvereista; ja sitten alkoivat Godfrey ja Tartelett peräkanaa astua puron vasempaa rantaa pitkin alaspäin.
Ympärillä oli kaikki tyyntä ja rauhallista. Lintuparvia pyrähteli rannalta toiselle, ne ajoivat toisiansa takaa korkeilla oksilla eivätkä osoittaneet mitään levottomuutta.
Godfrey astui ensimmäisenä; mutta voimme uskoa, että hänen toverinsa täytyi ponnistella pysytelläkseen hänen kintereillään. Hiipien puulta puulle pyrkivät molemmat täten merenrannikkoa kohti melkein ilman havaituiksi tulemisen vaaraa. Täällä kätkivät viidakon pensaat heidät toisen rannan näkyvistä, tuolla hävisivät heidän päänsäkin pitkään ruohoon, jonka liikkuminen olisi pikemmin ilmaissut ihmisen kuin eläimen kulun. Mutta joka tapauksessa saattoi jousi nuolesta tai kivi lingosta aina äkkiarvaamatta lennähtää. Oli oltava varuillaan.
Kaikista saamistaan ohjeista huolimatta Tartelett kuitenkin kompastuen aivan sopimattomaan aikaan joitakuita maanpinnasta kohoavia kantoja vastaan teki pari, kolme kuperkeikkaa, jotka olisivat voineet pilata koko tilanteen. Godfrey alkoi jo katua, että oli ottanut moisen tökerön seuralaisekseen. Eikä tuosta mies-poloisesta voinut hänelle suurta apua olla. Parempi olisi epäilemättä ollut jättää hänet Willin puuhun tai, jos hän ei olisi tahtonut siihen suostua, kätkeä hänet metsään johonkin vesakkoon; mutta nyt se oli jo liian myöhäistä.
Tunnin kuluttua heidän mammutpetäjäin luota lähdettyänsä Godfrey oli kumppaneineen kulkenut mailin — vain yhden mailin, — sillä astuminen ei ollut helppoa tässä korkeassa ruohikossa ja näiden pensasrivien välissä. Kumpikaan ei ollut vielä nähnyt mitään epäilyttävää.
Tällä kohtaa puuttuivat puut vähintäänkin sadan metrin alalta; joki virtasi alastomien äyräittensä välissä; maa näytti avonaisemmalta.