Sillä Godfrey ei suinkaan ollut syyttä suotta puhunut niin pontevasti.
Siltä paikalta, jossa molemmat silloin olivat, ei voinut nähdä rantaa eikä sitä kohtaa, missä joki laski mereen. Joen polvessa oleva töyränne näet katkaisi jyrkästi näköalan sadan askeleen päästä; mutta yläpuolella tätä ahdasta näköpiiriä, jonka rannan kohoutumat sulkivat, nousi paksu savu suoraan ilmaan.
— Olisikohan tuo savu samaa alkuperää kuin ne, joita jo kahdesti olen vilaukselta nähnyt? — tuumi hän. — Olisiko siitä tehtävä se johtopäätös, että alkuasukkaita on jo ennen astunut maihin saaren pohjois- ja etelärannikolla ja että nuo savutuprut nousivat heidän sytyttämistään nuotioista? Mutta ei, se ei ole mahdollista, koska en ole milloinkaan tavannut tuhkaa, en jälkiä tulisijasta enkä sammuneita hiiliä! Ah, tällä kertaa kyllä tiedän, mistä savu johtuu!
Ja nopealla mateluliikkeellä, jota Tartelett parhaansa mukaan matki, hänen onnistui päätään ruohon yli kohottamatta ryömiä joen mutkaan asti.
Sieltä hän voi helposti tarkata koko sitä rannikon osaa, jonka halki pieni joki vyörytteli vettänsä.
Hän oli vähällä parkaista!… Hänen kätensä laskeutui opettajan olkapäälle merkiksi, että tämä ei saisi hievahtaakaan…! Turhaan mennä kauemmaksi…! Godfrey näki vihdoinkin sen, mitä katsomaan oli tullut.
Iso puista tehty, rantahietikolle matalien kallioiden väliin sytytetty rovio tuprutti taivaalle savutöyhtöänsä. Tämän tulen ympärillä häärivät eilen saapuneet villit syytäen sen virikkeeksi kahmaloittain uusia risuja, joita olivat keränneet kasaan. Niiden kanootti oli kiinnitetty isoon kiveen, ja nousevan vuoksen kohottelemana se keinui tyrskyn pienillä laineilla.
Godfrey saattoi eroittaa kaikki, mitä rannalla tapahtui, tarvitsematta käyttää kiikariansa. Hän ei ollut enempää kuin kahdensadan askeleen päässä nuotiosta, jonka räiskymisenkin hän kuuli. Hän käsitti heti, ettei hänen laisinkaan tarvinnut pelätä yllätystä takaapäin, koska neekerit, joiden lukumäärän hän niiden ruuhessa ollessa oli laskenut, olivat kaikki koolla.
Kymmenen kahdestatoista oli todella puuhassa, toiset nuotion kohentelemisessa, toiset paalujen maahan lyömisessä, ilmeisesti aikoen ripustaa niille paistinvartaan polynesialaiseen tapaan. Yhdestoista, joka näytti päälliköltä, käveli rannikon hiekalla luoden usein silmänsä saaren sisäosaa kohti, ikäänkuin peläten jotakin hyökkäystä.
Godfrey tunsi tämän alkuasukkaan hartioilla punaisen lippukankaan, josta oli tullut koristusesine.