Kahdestoista villi taas virui pitkänään maassa, tiukasti vaajaan sidottuna.

Godfrey käsitti liiankin hyvin, mikä kohtalo tätä onnetonta odotti. Tuo varras oli hänen lävistämistään varten! Tuo tuli oli laitettu hänen käristämisekseen…! Tartelett ei siis eilen ollut erehtynyt, kun hän aavistuksissaan nimitti näitä tulokkaita ihmissyöjiksi!

Täytyy myöntää myöskin, että hän ei siinäkään ollut erehtynyt, kun sanoi kaikkien Robinsonien, todellisten tai kuviteltujen, seikkailujen olevan vain jäljennöksiä toisistaan! Aivan varmaan olivat Godfrey ja hän nyt samassa tilanteessa kuin Daniel de Foen sankari villien astuessa maihin hänen saarelleen. Molemmat saisivat epäilemättä olla samanlaisen kaamean näytelmän katselijoina.

No, Godfrey oli päättänyt toimia tuon sankarin tavoin! Ei, hän ei sallisi surmata vankia, jota noiden ihmissyöjäin vatsat odottivat! Hän oli hyvin asestettu. Kahdella pyssyllään — neljä laukausta, — kahdella revolverillaan — kaksitoista laukausta, — hän kykeni helposti saamaan voiton yhdestätoista roikaleesta, jotka pelkkä tuliaseen pamauskin ehkä saisi lähtemään käpälämäkeen. Tämän päätöksen tehtyään hän odotti aivan kylmäverisesti hetkeä, jolloin hän salamana tulisi väliin.

Hänen ei tarvinnut pitkää aikaa odottaa.

Tuskin oli näet kahtakymmentä minuuttia kulunut, kun päällikkö lähestyi nuotiota ja näytti sitten vankia kädellään, määräyksiä odotteleville alkuasukkaille.

Godfrey nousi. Tietämättä miksi, noudatti Tartelett hänen esimerkkiänsä. Hän ei edes tiennyt, mitä hänen toverillaan oli mielessä, tämä kun ei ollut suunnitelmistaan hänelle mitään virkkanut.

Godfrey luulotteli kai, että villit hänet nähdessään tekisivät jonkun liikkeen, joko pakenisivat ruuhelleen tai hyökkäisivät häntä kohti…

Mitään sellaista ei tapahtunut. Näyttipä siltä kuin ei häntä olisi huomattukaan. Mutta sillä hetkellä teki päällikkö merkitsevämmän eleen… Kolme hänen kumppaneistaan kääntyi vankiin päin; he päästivät tämän irti ja pakottivat kävelemään tulen ääreen.

Tämä oli vielä nuori mies, joka tietäen viimeisen hetkensä tulleen tahtoi tehdä vastarintaa. Päättäen, jos mahdollista, myydä henkensä kalliista hinnasta hän alkoi työnnellä kiinni piteleviä alkuasukkaita pois; mutta hänet oli pian kaadettu maahan, ja tarttuen eräänlaiseen kivikirveeseen johtaja ryntäsi esille murskatakseen hänen päänsä.