Enää ei olisi turvassa missään! Peloissaan vaatikin opettaja suojakseen vähintäänkin vallituksia, — niin, kivisiä muureja vallihautoineen ja vastahautoineen, välivarustuksineen ja linnakkeineen, sanalla sanoen varustuksia, jotka täydellisesti turvaisivat koko sequoia-ryhmän. Muutoin hän tahtoi tai ainakin tahtoisi lähteä pois.
"Niin minäkin", vastasi Godfrey koruttomasti.
Tositeossa eivät olosuhteet, joissa Phinan saaren isännät olivat tähän asti eläneet, enää olleet samat. Heidän oli onnistunut taistella puutetta vastaan ja hankkia itselleen elämän välttämättömimmät tarpeet, kun onnelliset asianhaarat olivat tulleet heille avuksi. Sadekautta, talvea ja sen uhkaa vastaan he myöskin osaisivat pitää puoliansa. Mutta puolustautua villipetoja vastaan, jotka saattoivat karata heidän kimppuunsa millä hetkellä tahansa, oli toista, ja siihen heiltä puuttui keinojakin.
Täten mutkistunut tilanne kävi siis varsin vakavaksi, ja pelättävä oli, että se muuttuisi kestämättömäksi.
— Mutta kuinka on mahdollista, — toisteli Godfrey lakkaamatta itsekseen, — ettemme neljän kuukauden ajalla nähneet ainoatakaan petoa saarella ja että meidän nyt kahden viikon kuluessa on täytynyt otella karhua ja tiikeriä vastaan. Mitä se merkitsee?
Sellainen asiaintila saattoi olla selittämätön, mutta se oli liiankin totta, se täytyi myöntää.
Godfrey, jonka kylmäverisyys ja rohkeus karttuivat koettelemuksissa, ei kuitenkaan antanut mielensä lannistua. Koska vaarallisia petoja oli nyt pientä siirtolaa uhkaamassa, täytyi viipymättä ryhtyä varokeinoihin niiden hyökkäyksiä vastaan.
Mutta miten siinä oli meneteltävä?
Päätettiin ensiksikin, että retkiä metsään tai rannikolle tehtäisiin harvemmin ja ettei lähdettäisi ulkosalle muuten kuin hyvin asestettuna ja ainoastaan, milloin se elämäntarpeiden vuoksi oli ehdottomasti välttämätöntä.
"Näissä kahdessa kohtauksessa", sanoi Godfrey usein, "on onni meitä kyllä suosinut, mutta kolmannella kerralla ehkä emme pääse niin huokealla! Ei siis saa antautua vaaraan, milloin se ei ole ihan välttämätöntä!"