Työt alkoivat heti. Syystä jätti Godfrey rakennusaineiden kuljettamisen siksi, kunnes kaikki tarvittavat puut olivat kaadetut. Niitä voitaisiin veistää turvallisemmin sitten, kun ne olivat paikalla.
Tässä raskaassa urakassa oli Karefinotusta hyvin paljon apua. Hänestä oli tullut hyvin taitava kirveen ja sahan käyttäjä. Hänen sitkeä voimansa teki hänelle mahdolliseksi työn jatkamisen silloinkin, kun Godfreyn jo täytyi pysähtyä tuokioksi levähtämään ja kun Tartelett, kädet rakoilla ja jäsenet pehmeinä, ei enää olisi jaksanut edes taskuviuluansa kohottaa.
Kuitenkin oli Godfrey onnettomalle, puunhakkaajaksi muuttuneelle tanssin ja plastiikan opettajalle varannut tehtävän huokeimman osan, nimittäin pikkuoksain karsimisen. Siitä huolimatta olisi Tartelett, vaikkei hänelle olisi maksettu kuin puoli dollaria päivässä, saanut neljä viidennestä palkastaan ansiotta!
Kuuden päivän aikana, marraskuun 12 päivästä 17 päivään, jatkettiin työtä herkeämättä. Lähdettiin työpaikalle päivänkoitteessa, otettiin evästä mukaan ja palattiin Willin puulle vasta illallista syömään. Taivas ei ollut aivan selkeä. Toisinaan kasaantui suuria pilviä. Oli vihurien aika, sade ja päiväpaiste vuorottelivat. Sadekuurojen ropsahtaessa etsivätkin metsänhakkaajat parhaansa mukaan suojaa puiden alta, ryhtyen sitten jälleen työhönsä, joka oli hetkiseksi keskeytynyt.
Marraskuun 18 päivänä viruivat kaikki puut latvottuina ja oksittuina maassa, valmiina Willin puulle kuljetettaviksi. Tällä välin ei ainoatakaan petoeläintä ollut näyttäytynyt joen lähettyvillä. Saattoi kysyä, oliko niitä enää saarella jäljellä. Olivatko surmaniskun saaneet karhu ja tiikeri — perin vähän luultavaa! — olleet lajinsa ainoat edustajat? Oli miten oli, ei Godfrey suinkaan tahtonut luopua suunnitelmastaan pystyttää vankka paaluaita turvaksi yhtä hyvin villien alkuasukkaiden hyökkäystä kuin karhujen ja tiikerien käpäläniskuja vastaan. Sitäpaitsi oli jo raskain työ suoritettu, koska enää oli vain kuljetettava puut paikalle, missä ne käytettäisiin tarkoitukseensa.
Sanomme, että "raskain työ oli suoritettu", vaikka voisi näyttää siltä, että tuon kuljettamisen täytyi olla äärettömän työlästä. Että niin ei kuitenkaan ollut asianlaita, johtui siitä, että Godfrey oli keksinyt käytännöllisen keinon, joka mitä suurimmassa määrässä huojentaisi hommaa. Käytettäisiin nimittäin tulvivaa jokea, joka äskeisten sateiden paisuttamana oli käynyt kyllin vuolaaksi kuljettaakseen kaikki nuo tukit. Ne sidottaisiin pieniksi kapeiksi lautoiksi ja soluisivat siten mukavasti sequoia-metsikölle asti, jonka läpi puro juoksi vinoon. Siellä pieni silta ne aivan luonnollisena salpapuomina pysähdyttäisi. Siltä kohdalta oli Willin puulle tuskin viittäkolmatta askelta. Jos ken oli erinomaisen tyytyväinen tähän menettelytapaan, joka salli hänen korjata epäedulliseen valoon joutunutta ihmisarvoansa, niin se oli opettaja Tartelett. Kahdeksantenatoista päivänä lautattiin ensimmäiset puut. Ne ajelehtivat vastuksia kohtaamatta sulkupuomille. Vähemmässä kuin kolmessa päivässä oli kaikki kuljetettu, niin että marraskuun 20 päivänä kaikki hakkaukset olivat määräpaikallaan.
Seuraavana päivänä pystytettiin ensimmäiset rungot kahden jalan pituudelta maahan upotettuina, ja aita alkoi kohota Willin puuta ympäröiväin suurimpain mammutpetäjäin välille. Tukevista ja taipuvista oksista tehdyt siteet lujittivat rakenteen, jossa paalujen latvat olivat kirveellä teräviksi suipennetut.
Godfrey katseli työn edistymistä tyytyväisenä ja toivoi hartaasti, että se pian olisi valmis.
"Kun paaluaita kerran on pystyssä", sanoi hän Tartelettille, "niin olemme todella kotonamme".
"Emme ole todella kotonamme", vastasi opettaja kuivakiskoisesti, "ennenkuin olemme huoneissamme Kolderupin talossa Montgomery-kadun varrella!"