Niin, se oli yksi noita matelijoita, jotka voi helposti tuntea niiden paetessaan aiheuttamasta kalinasta — kalkkarokäärme myrkyllisintä lajia, oikea sukunsa jättiläinen.
Karefinotu oli heittäytynyt Godfreyn ja matelijan väliin, joka riensi pakenemaan tiheään varvikkoon.
Mutta ajaen sitä takaa neekeri saavutti sen ja katkaisi siltä pään kirveeniskulla. Kun Godfrey saapui hänen luokseen, vavahtelivat matelijan tyngät verisellä maalla.
Muitakin yhtä vaarallisia käärmeitä näyttäytyi sitten lukuisasti koko sillä osalla ruohikkoa, jonka joki eroitti Willin puusta.
Oliko siis äkkiä tapahtunut matelijain rynnäkkö? Oliko Phinan saaresta tuleva kilpailija muinoiselle Tenos-saarelle, jonka hirvittävät käärmeet ennen vanhaan tekivät kuuluisaksi ja joka kyykäärmeelle antoi nimensäkin?
"Rientäkäämme, rientäkäämme!" huudahti Godfrey viitaten Karefinotulle, että tämä kiirehtäisi askeliansa.
Hän oli levoton. Häntä puistattivat kamalat aavistukset eikä hän voinut niitä vaimentaa.
Niiden vaikutuksen alaisena, jotakin läheistä vaaraa aavistaen, hänellä oli kiire päästä Willin puulle takaisin.
Mitä sitten, kun hän lähestyi puron yli kyhättyä siltaa!
Säikähdyshuutoja kaikui mammutpetäjäin ryhmästä. Huudettiin apua niin pelästyneellä äänellä, että siitä ei voinut erehtyä!