"Se on Tartelett!" sanoi Godfrey. "Poloisen kimppuun on hyökätty…!
Nopeasti, nopeasti…!"
Kun he olivat kulkeneet sillan yli, näkivät he Tartelettin kahdenkymmenen askeleen päässä juosta vilistävän minkä sääret kantoivat.
Ääretön, joesta noussut krokotiili ajoi häntä takaa kita avoinna. Sensijaan, että olisi poikkeillut oikealle ja vasemmalle, juoksi säikähtynyt mies-parka pelosta hulluna suoraan eteenpäin, antautuen siten vaaraan, että peto hänet saavuttaisi… Äkkiä hän kompastui, kaatui… Hän oli hukassa…
Godfrey pysähtyi. Tämän välittömän vaaran uhatessa ei hänen kylmäverisyytensä hetkeksikään jättänyt häntä. Hän kohotti pyssynsä ja tähtäsi krokotiilia silmän alle.
Hyvin tähdätty luoti murskasi hirviön pään. Eläin ponnahti sivulle, mätkähti jälleen maahan eikä sitten enää hievahtanut.
Kiirehtien sitten Tartelettin luo Karefinotu nosti hänet pystyyn… Tanssinopettaja oli päässyt pelkällä säikähdyksellä. Mutta kylläpä hän oli säikähtynyt!
Kello oli kuusi illalla.
Hetkistä myöhemmin Godfrey oli molempine kumppaneineen vetäytynyt
Willin puuhun.
Kuinka katkerin miettein he söivätkään ilta-ateriansa! Mitä pitkiä unettomuuden hetkiä olikaan varalla näille Phinan saaren asukkaille, joita vastaan kova onni nyt raivokkaana riehui!
Mitä tanssinopettajaan tulee, ei hän tuskissaan osannut muuta kuin toistaa lauseen, johon lyhyesti sisältyivät kaikki hänen ajatuksensa: