"Minäpä tahtoisin lähteä täältä pois!"
XXI
Neekeri Karefinotu lausuu aivan hämmästyttävän mietteen.
Talvikausi, perin ankara näillä leveysasteilla, oli vihdoin tullut. Ensimmäisiä pakkasia alkoi jo tuntua, ja täytyi otaksua säiden muuttuvan tavattoman kolkoiksi. Godfrey oli siis syystä hyvillään, että oli laittanut tulisijan asunnon sisään. Sanomattakin on selvää, että paaluaita oli tehty valmiiksi ja että vankka portti nyttemmin sulki siten eristetyn tarhan.
Lähinnä seuraavien kuuden viikon aikana eli puoliväliin joulukuuta oli kovin myrskyisiä päiviä, jolloin ei ollut mahdollista lähteä ulkosalle. Ensiksikin tuiskahti hirveitä tuulenpuuskia. Ne horjuttivat metsikön mammutpetäjiä tyveen asti ja peittivät maan taittuneilla oksilla, joita kerättiin runsas varasto polttopuiksi.
Willin puun asukkaat pukeutuivat silloin mahdollisimman lämpimästi. Matkalaukusta tavattuja villavaatteita käytettiin niillä retkeilyillä, jotka muonitusta varten olivat välttämättömät. Mutta sää kävi niin kurjaksi, että oli pakko pysyä pirtissä.
Kaikki metsästys kävi mahdottomaksi, ja lunta tuiskutti pian niin kosolta, että Godfrey olisi voinut luulla olevansa Jäämeren epäystävällisillä rannoilla.
Tiedetäänhän, että pohjatuulten mitään ehkäisevää estettä kohtaamatta pieksemä Pohjois-Amerikka on maapallon kylmimpiä seutuja. Talvea jatkuu siellä yli huhtikuun puolivälin. Sitä vastaan kamppaillakseen täytyy ryhtyä erikoisiin varokeinoihin. Tämä sai ajattelemaan, että Phinan saari sijaitsi paljon korkeammalla leveysasteella kuin Godfrey oli otaksunut.
Senvuoksi oli välttämätöntä laittaa Willin puun sisusta niin mukavaksi kuin mahdollista. Mutta kauheasti saatiin kärsiä pakkasesta ja kylmästä. Muonatarpeet olivat, sen pahempi, riittämättömät, säilytetty kilpikonnanliha hupeni vähitellen. Monta kertaa täytyi uhrata jokunen pää karjasta, joku lammas, porsaskaniini tai vuohi, joiden lukumäärä niiden saarelle saavuttua oli vain vähän lisääntynyt.
Mitä surullisia mietteitä toivatkaan nämä uudet koettelemukset Godfreyn mieleen!