Sillä hetkellä ja ennenkuin Godfrey oli ehtinyt vastata, kuului pyssynlaukauksia vähän matkan päästä Willin puusta.
Juuri silloin eräs noita rajuja rankkasateita, jotka vyöryttävät vettä ihan kaatamalla, humahti juuri parahiksi vuodattamaan vuolaat suihkunsa hetkellä, jolloin ensimmäisiä oksia ahmivat liekit uhkasivat levitä niihin puihin, joita vastaan Willin puu oli nojallaan.
Mitä oli Godfreyn ajateltava tästä selittämättömästä tapausten sarjasta? Karefinotu puhui englanninkieltä kuin Lontoon asukas, kutsui häntä nimeltä, ilmoitti Will-enon piakkoin saapuvan, ja sitten nuo äkkiä paukahtaneet pyssynlaukaukset!
Hän pelkäsi tulleensa hulluksi, mutta hänellä oli tuskin aikaa tehdä itselleen nämä ratkaisemattomat kysymykset.
Sillä hetkellä — tuskin viittä minuuttia ensi laukausten jälkeen — ilmestyi näkyviin puiden suojassa hiipivä merimiesjoukko.
Godfrey ja Karefinotu luisuttivat itsensä heti alas runkoa pitkin, jonka sisäseinämät vielä paloivat.
Mutta heti kun Godfreyn jalat koskettivat maata, kuuli hän itseänsä kutsuvan kahden äänen, joita hän hädässäänkään ei olisi voinut olla tuntematta.
"Godfrey-poikaseni, minulla on kunnia sinua tervehtää!"
"Godfrey! Rakas Godfrey!"
"Eno Will…! Phina!… Tekö…!" huudahti Godfrey hämmästyneenä.