"Niin on", vastasi Godfrey, "ja hän on kahdesti pelastanut henkeni, kohtauksessa karhun ja tiikerin kanssa…"
"Valekarhu, valetiikeri!" huudahti William W. Kolderup nauraa hötköttäen mielissään. "Täytettyjä ne olivat kumpikin, ja sinun huomaamattasi toi Jup Brass tovereineen ne saarelle!"
"Mutta ne liikuttivat päätänsä ja käpäliänsä!"
"Koneiston avulla, jota Jup Brass yöllä kävi vetämässä muutamaa tuntia ennen niitä kohtauksia, jotka hän sinulle valmisti!"
"Mitä! Niinkö se kaikki oli…?" toisteli Godfrey hiukan häpeillään siitä, että oli antanut itseänsä mokomilla kepposilla petkuttaa.
"Niin, sinä elelit saarellasi liian mukavasti, rakas sisarenpoikani, ja täytyi hankkia sinulle vähän mielenjännitystä!"
"Mutta", vastasi Godfrey, yhtyen yleiseen iloon, "jos tahdoitte minua tuolla tavoin koetella, eno Will, miksi sitten lähetitte matkalaukun ja siinä kaikenlaisia esineitä, joita me niin kipeästi tarvitsimme?"
"Matkalaukun?" ihmetteli William W. Kolderup. "Minkä matkalaukun? En ole konsaan lähettänyt sinulle matkalaukkua! Olisiko ehkä…?"
Näin sanoen kääntyi eno Phinaan päin, joka loi silmänsä alas ja käänsi päänsä sivulle.
"Ah, tosiaan! Matkalaukku on lähetetty, mutta silloin on Phinalla täytynyt olla rikostoveri…"