Godfrey käveli näin neljännestunnin ajan. Vihdoin hän oli nousemaisillaan vierua pitkin korkeimmalle noista särkistä, joilla kasvoi siellä täällä vihvilää ja pensaikkoa, mutta pysähtyi äkkiä.

Joku muodoton, tavattomasti pullistunut möhkäle, ikäänkuin viime myrskyn rantaan viskaaman merihirviön raato, virui viidenkymmenen askeleen päässä hänestä rantakallion juurella.

Godfrey riensi juoksujalkaa sinnepäin.

Mitä lähemmäksi hän tuli, sitä nopeammin alkoi hänen sydämensä sykkiä. Tässä rantaan ajautuneessa otuksessa hän oli tosiaan tuntevinaan ihmishahmon! Hän ei enää ollut kymmenenkään askeleen päässä siitä, kun hän pysähtyi kuin maahan naulattuna ja huudahti:

"Tartelett!"

Se oli tanssin ja plastiikan opettaja.

Godfrey ryntäsi toveriaan kohti, jossa kenties oli hengenhiven jäljellä!

Silmänräpäystä myöhemmin hän havaitsi, että pelastusvyö oli tuon pullistumisen aiheena ja antoi onnettomalle tanssiopettajalle merihirviön muodon. Mutta vaikka Tartelett ei hievahtanut, niin kenties hän ei ollut kuollut! Ehkä tuo uimavehje oli kannatellut häntä vedenpinnalla aaltojen kuljettaessa häntä rantaan!

Godfrey ryhtyi työhön. Hän polvistui Tartelettin viereen, päästi hänen kaulahuivinsa ja hieroi häntä tarmokkain käsin. Vihdoin hän huomasi heikkoa huokumista raoitetuilla huulilla!… Hän laski kätensä onnettoman sydämelle!… Se sykki vielä.

Godfrey huusi hänen nimeään.