Kookkaiden puiden alue taas oli vähän loitompana; ja noin yhdeksän penikulmaa taivallettuansa saapuivat tästä nelituntisesta kävelystään jokseenkin uupuneet tutkimusretkeilijämme sinne jokunen minuutti jälkeen puolenpäivän.
Paikka maksoi todella tämän vaivan; se oli katselemisen, valitsemisen ja epäilemättä haltuun ottamisenkin arvoinen.
Siellä kohosi laajan, manzanilla-puiden ja muiden pensaskasvien täplittämän kedon reunassa tosiaan parikymmentä jättiläispuuta, jotka olisivat kyenneet kilpailemaan Kalifornian metsissä tavattavien samojen lajien kanssa. Ne sijaitsivat puoliympyrässä. Niiden juurella leviävä vihreä nurmi reunusti vielä puron vartta muutamia satoja askeleita, ja sitten tuli pitkä, kallioiden katkoma, somerikon ja meriruo'on paikoittain verhoilema hiekkaranta, jonka kärki pisti mereen kapeana niemekkeenä saaren pohjoiskolkasta.
Nämä jättiläispuut- eli big trees, kuten niitä Pohjois-Amerikan läntisissä seuduissa yleensä nimitetään, kuuluivat Kalifornian mammuttipetäjäin eli sequoia-puiden sukuun. Jos kysyisi englantilaisilta, millä erikoisimmalla nimellä he niitä mainitsevat, sanoisivat he niitä "wellingtonioiksi", mutta jos kysyisi amerikkalaisilta, niin kuulisi niiden olevan "washingtonioita".
Heti näemme eroituksen.
Mutta muistuttakootpa ne sitten Wellingtonista, Waterloon taistelun flegmaattisesta voittajasta, tai olkootpa muistona Washingtonista, pohjois-amerikkalaisen tasavallan mainehikkaasta perustajasta, niin ne sittenkin ovat Kalifornian ja Nevadan kasviston mahtavimmiksi tunnetut tuotteet.
Muutamissa näiden valtioiden osissa onkin näitä havupuita kokonaisia metsiä, sellaisia kuin Mariposan ja Calaveran metsiköt, joissa tavataan ympärimitaltaan kuudenkymmenen, jopa kahdeksankinkymmenen jalan paksuisia jättiläisiä, niiden pituuden ollessa kolmesataa jalkaa. Eräs niistä, Yosemiten laakson suussa kasvanut, on kokonaista sata jalkaa ympärimitaten. Sen eläessä — sillä nyttemmin se on kaatunut — olisivat sen ylimmät oksat saavuttaneet Strassburgin tuomiokirkon korkeuden, toisin sanoen, se oli enemmän kuin neljäsataa jalkaa pitkä.
Mainitaan vielä "Metsän äiti", "Metsän kaunotar", "Uranuurtajan maja", "Kaksi vartiosotilasta", "Kenraali Grant", "Emma-neiti", "Miss Mary", "Brigham Young vaimoineen", "Kolme sulotarta", "Karhu", ynnä muita, jotka tosiaan ovat kasvikunnan ihmeitä. Erään tyvestään sahatun puun kannolle on rakennettu huvimaja, jossa kuusitoista tai kaksikymmentä henkilöä voi helposti tanssia katrillia. Mutta oikea jättiläisten jättiläinen vasta on valtiolle kuuluvan metsän keskellä, puolensadan engl. penikulman päässä Murphystä kohoava "Metsän isä", vanha neljäntuhannen vuoden ikäinen mammutpetäjä. Sen latva on neljänsadanviidenkymmenenkahden jalan korkeudella maasta, korkeammalla kuin Pietarin kirkon risti Roomassa, korkeammalla kuin Gizeh-pyramiidin huippu, jopa korkeammalla kuin se rautainen pienoistorni, joka nykyisin sijaitsee erään päätornin huipulla Rouenin tuomiokirkossa ja jota täytyy pitää maailman korkeimpana muistomerkkinä.
Näitä jättiläisiä oli luonnon oikku kylvänyt parikymmenisen ryhmän tänne saaren kärkeen kenties siihen aikaan kuin kuningas Salomo rakensi Jerusalemiin sen temppelin, joka ei milloinkaan ole raunioistaan jälleen kohonnut. Isoimmat saattoivat olla lähes kolmensadan jalan pituiset, pienimmät kahdensadanviidenkymmenen. Muutamien vanhuuttaan onttoutuneiden tyvessä oli jättiläisholvi, jonka alle olisi mahtunut kokonainen ratsumiesjoukkue hevosineen.
Näiden luonnonihmeiden näkeminen pani Godfreyn hämmästymään, nuo puut kun tavallisesti kasvoivat vain viiden-, kuudentuhannen jalan korkeudella merenpinnasta. Hänestä olisi tämä ihmeellinen näky yksinäänkin maksanut matkan vaivat. Mitään ei tosiaan voinut verrata näihin vaaleanruskeihin pylväisiin, jotka huomattavasti suipentumatta kohosivat juurestaan ensimmäiseen haaraantumaan asti. Nämä silinterinmuotoiset rungot, jotka kahdeksankymmenen tai sadan jalan korkeudella maanpinnasta haarautuivat tuuheiksi, jo sellaisinaan aika mahtavien puunrunkojen vahvuisiksi oksiksi, kannattelivat tätä kokonaista metsää ilmassa.