Yksi näistä jättiläiskokoisista mammutpetäjistä — suurin ryhmästä — kiinnitti erikoisesti Godfreyn huomion. Sen ontossa tyvessä oli neljän, viiden jalan levyinen, kymmenen jalan korkuinen aukko, josta saattoi tunkeutua sisälle. Jättiläisen sydän oli lahonnut pois, välikudos oli murentunut löyhäksi, vaaleaksi tomuksi; mutta jos puu ei enää seisonutkaan voimakkailla juurillaan muutoin kuin vankan kuorensa kiinnittämänä, saattoi se täten vielä elää vuosisatoja.
"Luolan tai kallionkolon puutteessa", huudahti Godfrey, "on meille tuossa valmis asunto, puinen rakennus, torni, jollaista ei ihmisten ilmoilla tapaakaan! Siellä voimme olla seinäin sisällä ja katon alla. Tulkaa, Tartelett, tulkaa!"
Ja laahaten perässään toveriansa nuori mies astui mammutpetäjän sisään.
Tannerta peitti siellä kasvitomun kerros, ja kammion läpimitta oli hyvinkin kaksikymmentä engl. jalkaa. Mitä sen korkeuteen tuli, esti hämärä eroittamasta holvin kaareutumista. Mutta mikään valonsäde ei pujotellut tämän ontelon kaarnaseinien lävitse. Ei siis ollut rakoja eikä halkeamia, joiden kautta sade tai tuuli olisi voinut tunkea sisälle. Varmaa oli, että molemmat Robinsonimme täältä tapaisivat siedettävät olosuhteet, mitään haittaa kärsimättä uhmaillakseen rajuilmoja ja taivaan tuulia. Luola ei olisi ollut vankempi, kuivempi ja suljetumpi. Mitään parempaa olisi tosiaan ollut vaikea löytää!
"No, Tartelett, mitä ajattelette tästä luonnon rakentamasta asunnosta?" kysyi Godfrey.
"Niin, mutta kamiini?" virkkoi Tartelett.
"Ennenkuin tiukkaatte kamiinia", vastasi Godfrey, "odottakaahan edes siksi, kun olemme voineet hankkia tulta!"
Se oli mitä järkevintä puhetta.
Godfrey lähti tutkimaan puuryhmän ympäristöä. Kuten sanottu, ruohokenttä ulottui tähän mahtavaan sequoiaryhmään asti, joka oli sen reunana. Viheriöivän nurmikkonsa halki juokseva puro ylläpiti näiden hiukan helteisten kenttien keskellä terveellistä vilpoisuutta. Erilaisia pensaita rehoitti sen partailla, muun muassa myrttejä, mastiksipuita ja joukoittain noita manzanilla-kasveja, jotka takasivat heille runsaasti "villiomenia".
Vähän etäämpänä kohosi muutamia puuryhmiä, joissa kasvoi tammeja, pyökkejä, sykomoripuita ja jokunen cellis australis. Niitä oli siroiteltuina kautta koko laajan ruohovyöhykkeen. Mutta vaikka nekin olivat isokokoisia, olivat ne vain pensaita näiden mammutpetäjäin rinnalla, joiden laajalle lankeavat varjot nouseva aurinko varmaan pitensi mereen asti. Näiden ketojen yli kulki myös mutkaisina juovina matalaa viidakkoa ja vihertäviä mättäitä, joita Godfrey päätti mennä huomenna tarkastamaan.