Jos paikka oli häntä miellyttänyt, ei se näkynyt olevan epämieluinen kotieläimillekään. Kaniinit, vuohet ja lampaat olivat ottaneet haltuunsa tämän alueen, joka tarjosi niille yllin kyllin juuria jyrsittäviksi ja ruohoisaa laidunmaata. Kanat taas nokkivat ahnaasti siemeniä tai matoja puron reunoilla. Elävien olentojen paikalletulo ilmaisi itsensä jo liikehtimisellä, hyppäyksillä, lennähdyksillä, määkimisillä ja kaakatuksilla, jollaisia tällä seudulla varmaankaan ei oltu koskaan ennen kuultu.
Sitten Godfrey palasi sequoia-metsikköön ja tarkasti huolellisemmin puuta, jonka aikoi asumuksekseen valita. Hänestä näytti, jollei juuri mahdottomalta, niin ainakin perin vaikealta hinata itsensä sen alimmille oksille, varsinkaan ulkopuolelta, koska rungossa ei ollut mitään ulkonemia; mutta sisäpuolella olisi nouseminen ehkä helpompaa, jos puu oli haarautumaan asti ontto sydämen ja kuoren välistä.
Vaaran uhatessa saattoi olla hyödyllistä etsiä turvapaikkaa tiheässä oksakudoksessa, jota mahtava runko kannatti. Siitä seikasta voi myöhemmin ottaa selvää.
Kun tämä tarkastus oli päättynyt, oli aurinko jo jokseenkin matalalla taivaanrannalla, ja näytti sopivalta jättää lopullisen sijoittumisen valmistukset huomiseksi.
Mutta missä he ateriansa nautittuansa, jonka jälkiruokana olivat "villiomenat", saattoivat paremmin viettää yönsä kuin tuon kasvitomun päällä, joka peitti pohjaa mammutpetäjän sisuksessa?
Niin tehtiinkin ja antauduttiin kaitselmuksen huomaan. Mutta Godfrey ei laiminlyönyt enonsa William W. Kolderupin muistoksi ristiä tätä jättiläismäntyä "Willin puuksi", koskapa kaikilla sen vertaisilla Kalifornian ja läheisten valtioiden metsissä on jonkun Amerikan tasavallan suuren kansalaisen nimi.
XII
Komea ja onnekas salamanisku.
Miksipä emme sitä myöntäisi? Godfrey oli tulemaisillaan uudeksi ihmiseksi tässä hänelle uudessa tilanteessa, vaikka oli ollut niin turhamainen, niin kevytmielinen, niin harkitsematon silloin, kun hänen ei tarvinnut muuta kuin vain elää. Eihän huoli huomisesta ollut vielä koskaan hänen rauhaansa häirinnyt. Montgomery Streetin ylen uljaassa talossa, jossa hän hievahtamatta nukkui kymmenen tuntiansa, ei vielä ruusunlehden poimukaan ollut hänen untansa häirinnyt.
Mutta niin ei enää olisi laita. Tällä tuntemattomalla saarella, hän näki olevansa ihan kokonaan eroitettuna muusta maailmasta, jätettynä oman onnensa varaan. Hänen täytyi pakostakin ajatella elämän välttämättömiä tarpeita olosuhteissa, joissa paljon käytännöllisempikin ihminen olisi joutunut ymmälle. Kun Dreamia ei kuulunut takaisin, niin tietenkin lähdettäisiin sitä etsimään. Mutta mitäpä he kaksi olivat? Tuhannenkin kertaa vähemmän kuin nuppineula heinäsuovassa, pelkkä hiekanjyvänen merenpohjalla! Eno Kolderupin mittaamaton omaisuus ei auttanut kaikessa!