Godfrey nousi ja lähti ulos katsellakseen, miltä taivas näytti.
Kaikki oli yhtenä ainoana tulimerenä jättiläispuiden huippujen yläpuolella, joiden oksakudokset hahmoittuivat hienosti leikattujen varjokuvien tavoin tuota palavaa taivaankantta vasten.
Yhtäkkiä halkaisi avaruutta yleisen leimahtelun keskellä muita kirkkaampi salama. Jyrähdys seurasi heti, ja sähkövirta viilsi Willin puun latvasta tyveen asti.
Godfrey, joka tärähdyksestä oli puoliksi kaatunut, oli noussut ympärilleen lankeavan tulisateen keskellä. Salama oli sytyttänyt kuivat latvaoksat. Hehkuvina kekäleinä ne ratisten karisivat tanterelle.
Huutaen hän oli kutsunut toveriansa:
"Tulta, tulta!"
"Tulta!" oli Tartelett vastannut. "Siunattu olkoon taivas, joka sitä meille lähettää!"
Molemmat olivat hyökänneet tavoittamaan kekäleitä, joista toiset vielä leimusivat ja toiset kytivät liekittömästi. He keräsivät niitä sekä samalla joukon kuivia risuja, joita ei puuttunut mammutpetäjän juurelta. Sen runkoa oli salama vain vähäisen viiltänyt. Sitten he palasivat hämärään asuntoonsa, samalla kuin suihkuina tulviva sade sammutti tulipalon, joka uhkasi niellä Willin puun ylimmät oksat.
XIII
Godfrey näkee taas hienoa savua nousevan eräältä toiselta kohdalta saarta.