Se maksoi kahden viattoman siivekkään hengen, jotka opettajan höyhentäminä, perkaamina ja valmistamina pistettiin paistinvartaana käytettyyn keppiin ja rätisevässä liekissä pian paistuivatkin.
Sillaikaa Godfrey hommaili kamajuurien laittamisessa sellaiseen kuntoon, että niitä voitiin nauttia ensimmäisessä vakavassa murkinassa, jonka he Phinan saarella söisivät.
Tehdäkseen ne nautittaviksi oli vain noudatettava intiaanien menettelytapaa, joka amerikkalaisten täytyi tuntea useankin kerran nähtyään sitä käytettävän Länsi-Amerikan ruohoaavikoilla.
Kas näin siinä Godfrey menetteli:
Asetettiin joukko rannalta kerättyjä litteitä kiviä ahjoon, niin että ne oikein kovasti kuumentuivat. Tartelettin mielestä oli ehkä vahinko käyttää näin hyvää tulta "kivien paistamiseen", mutta kun se ei millään muotoa häirinnyt hänen kananpoikiensa valmistamista, ei hän sitä sentään juuri valittanutkaan.
Sillä välin kun kivet täten kuumenivat, valitsi Godfrey maatilkkusen, josta hän noin neliömetrin alalta repi kaiken ruohon pois. Sitten hän iso näkinkenkä kummassakin kädessä kaivoi maata kymmenen tuuman syvyydeltä. Tämän tehtyään hän pani kuopan pohjalle kuivaa puuta, jonka sytytti, niin että se varsin tuntuvasti kuumensi pohjamultaa.
Sitten kun kaikki puu oli palanut ja tuhka poistettu, levitettiin sitä ennen puhdistetut ja raapitut kamajuuret kuoppaan. Ne peitettiin ohuella turvekerroksella ja sen päälle asetetut kuumat kivet olivat pohjana uudelle nuotiolle, joka sytytettiin niiden pinnalle.
Sanalla sanoen, se oli erikoisella tavalla rakennettu uuni, ja varsin lyhyen ajan — korkeintaan puolen tunnin kuluttua — saattoi paistamista pitää valmiina.
Kun kivi- ja turvekerros poistettiin, havaittiin tosiaan, että tämä voimakas paahtaminen oli muuttanut kamajuurien laadun. Niitä murentamalla olisi saanut jauhoja, jotka olisivat olleet varsin soveliaita eräänlaiseen leipään. Mutta jättämällä mukulat kokonaisiksi saattoi niitä syödä perunain tapaan, ja hyvin ravitsevia ne olivatkin.
Viimemainitulla tavalla niitä tällä kertaa käytettiinkin, ja voitte kuvitella, miltä ateria ystävyksille maistui, kun heillä oli nuorta kananpaistia, jonka he ahmivat luita myöten, ja näitä oivallisia juurikkaita, joita ei tarvinnut säästellä. Kenttä, jolla niitä kasvoi yllin kyllin, ei ollut kaukana; tarvitsi vain kumartua kootakseen niitä sadoittain.