Jollei Godfrey kolmen minuutin kuluttua maasta lähtemisensä jälkeen ollut päässyt kuudenkymmenen jalan korkeuteen, niin ei siitä paljoa voinut puuttuakaan, eikä hänellä siis enää ollut kuin parikymmentä jalkaa noustavanaan.
Muuten hän tunsikin jo raikkaampaa viimaa kasvoillaan ja veti ahnaasti ilmaa keuhkoihinsa; sillä mammuttipetäjän sisässä oli jokseenkin ummehtunutta.
Levähdettyään minuutin ajan ja ravistettuaan itsestään irti seinämistä tarttuneen hienon pölyn Godfrey jatkoi kiipeämistään putkessa, joka vähitellen kävi yhä ahtaammaksi.
Mutta tällä hetkellä kiintyi hänen huomionsa rahinaan, joka hänestä hyvälläkin syyllä kuulosti epäilyttävältä.
Puun sisästä kuului ikäänkuin raapimista. Melkein heti kajahti eräänlainen vihellyskin.
Godfrey pysähtyi.
— Mitähän se on? — ihmetteli hän. — Olisiko joku eläin etsinyt turvapaikkaa tästä mammutpetäjästä? Entä jos se on käärme…? Ei…! Emme ole niitä vielä koko saarella nähneet… Se on pikemminkin joku lintu, joka pyrkii pakoon!
Godfrey ei erehtynyt, ja hänen jatkaessaan nousemistaan ilmaisi kimeämpi rääkyminen vilkkaan siipienräpytyksen ohella, että siellä jossakin kolossa oli lintu, jonka lepoa hän epäilemättä häiritsi.
Kun Godfrey oli usean kerran koko keuhkovoimallansa surahuttanut "frrr! frrr!" sai hän tungettelijan pian lentää lehahtamaan pois.
Hän havaitsi, että lintu oli eräänlainen kookas naakka, joka nopeasti pakeni reiästä ja hävisi kiireisesti Willin puun korkeaan latvaan.