"Ystävä parkani?" — virkkoi John, silmäillen Crockstonia vilkkaalla kiitollisuuden tunnolla.
"Niin" — jatkoi Crockston — "kun ajattelen, että minun tällä iälläni pitää olla merikipeä! Mikä raukka minä olen! Mutta toisinpa se kääntyy! Ja sitte on eräs etumaston tankosaalinki, joka saattaa sormeni korvan taustaan."
"Rakas Crockston, ja se on minun tähteni, kuin…?"
"Teidän ja hänen tähtensä" — vastasi Crockston. — "Mutta siitä älkää mitään virkkako. Pankaa toivonne Jumalaan, hän ei teitä hylkää."
Näillä sanoilla menivät John Stiggs ja Crockston matruusien kanssiin, mutta tämä jälkimäinen ei nukkunut, ennenkuin hän näki turvattinsa panneen levolle siihen ahtaaseen kojuun joka oli hänelle annettu.
Kello 6 aikana aamulla nousi Crockston ylös mennäksensä vahtipaikalleen. Hän meni kannelle, ja Mathew antoi hänelle käskyn kiivetä ylös ja pitää tarkkaa vahtia.
Crockston näytti näistä sanoista joutuvan vähän ymmälle, mutta teki viimein päätöksensä ja lähti menemään perän puoleen.
"No minne menet?" huusi Mathew.
"Sinne minne käskitte minun mennä" — vastasi Crockston.
"Minä käskin sinun mennä etumaston tankosaalingille."