"Kuulkaa sitte. Tammikuun 22 päivän illalla, ymmärrättekö, te lähetätte veneen ja muutamia paraita matruusianne White-Pointin luokse kaupungin äärimmäisessä päässä. Odottakaa siellä kello 9:ään asti, ja te saatte nähdä mr Halliburtin ja nöyrimmän palvelijanne tulevan saapuville."
"Mutta kuinka menettelette auttaaksenne mr Halliburtia karkaamaan ja samalla päästäksenne itsekin pakoon?"
"Se on minun asiani."
"Rakas Crockstonini" — sanoi Jenny — "te aiotte siis panna henkenne alttiiksi pelastaaksenne isäni?"
"Älkää minun tähteni olko huolissanne, miss Jenny, minä en laisinkaan pane mitään alttiiksi. Saatatte uskoa mitä sanon."
"Mutta" — kysyi James Playfair — "milloin pitää minun panettaa teidät linnaan?"
"Jo tänä päivänä. Ymmärrättehän sen, että minä turmelen kaiken laivaväkenne ja ett'ei ole aikaa hukata."
"Tarvitsetteko rahaa? Olisivatko ne teille joksikin hyödyksi linnassa?"
"Rahaako lahjoakseni vanginvartijan? Eikö mitä! Se tulisi sekä kovin kalliiksi että olisi tyhmästi tehty. Jos niin sattuu, niin vanginvartija pitää sekä rahat että vangin, ja siinä tekee hän oikein. Ei, minulla on muita paljoa parempia keinoja. Kuitenkin saatatte antaa muutamia dollareita. Täytyyhän toki jos tarvis vaatii, saada ryyppy."
"Ja päihdyttää vanginvartija?"