— Mikä kuukausi nyt on?
— Joulukuu.
— Ja vuosiluku?
— 1866.
— Kaksitoista vuotta! Kaksitoista vuotta! huudahti mies ja asteli edelleen.
Siirtolaiset vaipuivat syviin mietteisiin kuultuaan Harbertilta hänen keskustelunsa vieraan kanssa. Mies raukka oli unohtanut ajanlaskunkin! Varmaankaan — niin he keskenään arvelivat — mies ei ollut haaksirikkoinen, vaan oli jostain rikoksesta tuomittu elämään yksinään kaukaisella meren saarella jonkin määrätyn ajan, jonka kuluttua hänet tultaisiin noutamaan pois. Mutta jos hänellä oli ollut tällainen toivo, miksi hän sitten oli heittänyt pulloviestin mereen? Toisaalta taas hänen metsittynyt tilansa oli varmaankin kestänyt jo useita vuosia, mutta lappu oli nähtävästi kirjoitettu vasta vähän aikaa sitten. Monia vuosia pullo ei olisi säilynyt vedessä imemättä itseensä kosteutta. Sitäpaitsi ei tavallinen merimies olisi pystynyt niin tarkoin määrittelemään Taborin saaren asemaa.
— Tässä on jälleen jotain selittämätöntä, virkkoi insinööri. — Älkäämme kuitenkaan pakottako vierasta puhumaan. Aikanaan saamme häneltä kuulla enemmän.
Seuraavina päivinä vieras ei poistunut ylängön aitauksen ulkopuolelle. Hän teki lakkaamatta työtä kasvitarhassa. Aterialle ei häntä saanut millään muotoa tulemaan. Hän söi pelkkiä raakoja kasviksia. Yöksikään hän ei saapunut huoneeseensa, vaan nukkui puun juurella tai kallionkolossa. Hän eli niin ollen jälleen samanlaista elämää kuin Taborissakin. Toiset odottivat odottamistaan, ja viimein tuli hetki, jolloin hän omantunnon tuskissa oli tunnustamaisillaan jotakin kauheata.
Marraskuun 10:ntenä, illan hämärtyessä, kun siirtolaiset olivat kokoontuneet lehtimajaan, ilmestyi vieras äkkiä heidän luokseen pelottavan kiihtyneessä tilassa. Hampaat kalisivat hänen suussaan kuin hän olisi ollut horkassa. Oliko hän kyllästynyt oloonsa muitten ihmisten parissa? Ikävöikö hän takaisin metsistyneeseen tilaansa? Melkein näytti siltä, kun kuuli hänen katkonaisia lauseitaan:
— Mitä varten minä olen täällä? Millä oikeudella te toitte minut pois saareltani? Onko teidän ja minun välilläni mitään yhteistä? Tiedättekö, kuka minä olen ... mikä minä olen ollut ... mitä varten minä olin tuolla saarella yksinäni? Kuka teille on sanonut, ettei minua panemalla pantu sinne ... etten ollut tuomittu kuolemaan sinne?... Tiedättekö te minun menneisyyttäni?... Mistä tiedätte, vaikka olisin varas, murhamies ... kurja, kirottu mies ... sopiva elämään metsänpetojen tavoin ... kaukana muusta maailmasta ... sanokaa, tiedättekö?