— Meri, joka puolella meri!
Insinööri oli viimeiseen asti toivonut, että maa, jolle kohtalo oli heidät heittänyt, olisi mannerta, mutta nyt hän huomasi pettyneensä. Saari tämä oli, hyvin laaja mutta sittenkin saari ja aivan yksinäinen, keskellä suunnatonta valtamerta.
Ensimmäinen kysymys, jonka Gideon Spilett teki, oli:
— Kuinka suuri mahtanee tämä saari olla?
Cyrus Smith arvioi summittaisesti saaren pinta-alaa ottaen tietysti lukuun vuoren korkeuden ja virkkoi:
— En luule erehtyväni, jos sanon sen olevan ympäri mitaten noin parisataa kilometriä.
Ellei Cyrus Smith erehtynyt arvioinnissaan, oli saari suunnilleen yhtä suuri kuin Malta Välimeressä, vaikka paljon säännöttömämpi. Omituinen se oli muodoltaan, ja Gideon Spilettin siitä tekemä piirros muistutti suuresti jonkinlaista kummituseläintä, joka nukkui Tyynen meren pinnalla.
Itäinen ranta, jonne haaksirikkoiset olivat pudonneet, kaarsi puoliympyränä avaraa lahtea. Kaakossa tämä lahti päättyi terävään niemenkärkeen. Koillisessa oli lahden rajana kaksi nientä, joitten väliin pisti pitkä, kapea poukama, muodoltaan kuin hirmuisen haikalan puoleksi avattu kita.
Koillisesta luoteeseen kulki ranta ensin kaarevana kuin pedon litteähkö päälaki ja sen jälkeen taas suoraan, sitten se muodosti etelään kääntyen jonkinlaisen kyttyrän, jonka keskipisteessä oli äsken löydetty tulivuori.
Luoteessa kulki saaren ranta aluksi melkein suoraan pohjoisesta etelään. Sitten se pisti pitkän ja kapean lahden saaren sisäosaan ja työnsi lounaaseen pitkän niemen, joka oli kuin jättiläismäisen krokotiilin pyrstö. Tämän niemen kärjestä jo ennen mainitun kaakkoisen niemen päähän oli matkaa noin kuusikymmentä kilometriä. Näitten molempien niemien väliin aukeni suuri, avonainen ulkosatama, jossa ei ollut tuulensuojaa.