Käännyin nopeasti ympäri. Edessäni seisoi kapteeni Nemo, mutta en ollut tunteakaan häntä. Hänen hahmonsa oli aivan muuttunut. Hänen silmänsä liekitsivät tuimasti, hampaat olivat kiristyneet yhteen, hänen ruumiinsa oli aivan kuin hyppyyn köyristynyt — kaikki hänessä osotti tavattoman ankaraa mielenliikutusta. Mutta muuten hän ei liikahtanutkaan. Kaukoputkeni oli pudonnut hänen kädestään ja vieri hänen jalkoihinsa.
Olinko tahtomattani aiheuttanut hänessä tämän kauhean suuttumuksen? Luulotteliko tuo käsittämätön mies, että minä olin päässyt jonkun kielletyn salaisuuden perille? Ei; — minä en ollut hänen vihastuksensa esine, sillä hän ei katsahtanutkaan minuun, vaan tuijotti yhä tuonne salaperäiseen kohtaan taivaanrannalla.
Vihdoin kapteeni Nemo ojentautui suoraksi; hänen kiihkonsa näytti asettuvan. Lausuttuaan muutaman sanan tuolla oudolla kielellä apulaiselleen hän kääntyi minun puoleeni.
"Herra Aronnax", hän sanoi käskevästi, "pyydän teitä muistamaan mikä ehto teitä sitoo minuun."
"Mitä tarkotatte, kapteeni?"
"Teidän täytyy samoin kuin seuralaistenne alistua vangittavaksi, siksi kuin näen hyväksi vapauttaa teidät."
"Te olette herra laivallanne", vastasin, katsellen häneen kiinteästi.
"Mutta sallitteko minun tehdä teille yhden kysymyksen?"
"En ainuttakaan, herrani!"
Tästä karkeasta päätöksestä ei kannattanut enää vedota, sen ymmärsin. Astuin alas Ned Landin ja Conseilin hyttiin ja ilmoitin heille kapteenin määräyksen. Voi arvata minkä vaikutuksen tieto siitä teki kuumaveriseen kanadalaiseen.
Mutta nyt ei ollut aikaa harmitella. Neljä laivamiestä odotti ovella ja saattoi meidät siihen koppiin, jossa olimme viettäneet ensimmäisen yömme Nautiluksella.