Nautiluksessa oli kaikki hiljaista ja salaperäistä, ja se halkoi merenpintaa kohtalaisella vauhdilla. Laivassa ei näyttänyt tapahtuneen minkäänlaista muutosta.
Uudistettuaan ilmavarastonsa vajosi laiva 12 metrin syvyyteen, josta se helposti voi jälleen kohota pintaan, mikä seikka vastoin tavallisuutta sattuikin useaan kertaan tänäpäivänä eli tammikuun 19 p:nä. Apulaispäällikkö saapui myöskin kannelle ja antoi tavalliset käskynsä alas konehuoneeseen.
Kapteeni Nemoa vain ei näkynyt. Muusta laivanväestä näin ainoastaan mykän tarjoojan, joka tavanmukaisella täsmällisyydellään palveli minua aamiaispöydässä.
Kello 2 aikaan olin isossa salongissa järjestellen muistiinpanojani, kun kapteeni astui sisään. Minä kumarsin hänelle. Hän vastasi miltei huomaamattomasti tervehdykseeni virkkamatta sanaakaan. Asetuin uudestaan työni ääreen toivoen, että hän ehkä selittäisi minulle kuluneen yön tapahtumat. Mutta toivoni ei toteutunut. Minä katselin häntä. Hän näytti väsyneeltä; hänen verestävät silmänsä osottivat ettei uni ollut lainkaan niitä virkistänyt, ja hänen kasvoillaan ilmeni syvää surua. Hän asteli edestakaisin lattialla, istahti, nousi taas pystyyn, otti umpimähkään kirjan käteensä heittääkseen sen jälleen pöydälle, tarkasteli laivakojeitaan tekemättä kuitenkaan mitään merkintöjä, eikä näyttänyt saavan missään toimessa lepoa. Vihdoin hän tuli luokseni ja sanoi:
"Oletteko lääkäri, herra Aronnax?"
Tämä kysymys tuli niin odottamatta, että tuijotin häneen hetkisen mitään vastaamatta.
"Oletteko lääkäri?" toisti hän. "Useat virkaveljistänne ovat harjottaneet lääketieteellisiä opintoja."
"Olen tosiaankin lääketieteen tohtori ja käytännöllinen sairaalanlääkäri. Toimin sellaisena useita vuosia, ennenkun otin vastaan toimeni museossa."
Vastaukseni näytti ilmeisesti tyydyttävän kapteeni Nemoa. Mutta kun en arvannut hänen tarkotustaan, odotin lisää kysymyksiä, päättäen vastata niihin olosuhteiden mukaan.
"Herra Aronnax", hän sanoi, "tahtoisitteko suostua hoitamaan muuatta miehistäni?"