"Mistä tällainen haava johtuu?" kysyin häneltä.
"Mitäpä se merkitsee", hän vastasi vältellen. "Muuan koneen vivuista särkyi ja sattui häneen. Mutta mitä arvelette hänen tilastaan?"
Epäröin lausua ajatustani.
"Voitte puhua vapaasti", sanoi kapteeni; "tämä mies ei ymmärrä ranskaa."
Katsahdin vielä kerran sairaaseen ja sanoi sitten:
"Hän kuolee viimeistään kahden tunnin kuluttua."
"Eikö mikään keino voi pelastaa häntä?"
"Ei mikään."
Kapteeni Nemon koura puristui nyrkkiin, ja minä näin kyyneleitä pusertuvan hänen silmistään, joiden en olisi luullut voivan itkeä.
Tarkastelin vielä tuokion kuolevaa miestä, josta henki vähitellen hiipi pois. Hänen kalpeuttaan lisäsi sähkövalo, joka valoi hohdettaan kuolinvuoteen yli. Katselin hänen viisautta ja älyä osottavia kasvojaan, joihin onnettomuus, ehkäpä kurjuuskin oli piirtänyt vakojaan. Halusin keksiä hänen elämänsä salaisuuden viimeisistä sanoista, jotka mahdollisesti kuuluisivat hänen huuliltaan.